Lopella 10.8.2019 tapahtuneen sukellusturman tutkinta on valmistunut

NordenBladet —

01.11.2019 klo 11.13Häme
Poliisi on saanut valmiiksi Lopen Iso-Melkutin järvellä 10.8.2019 tapahtuneen sukellusturman tutkinnan. Onnettomuudessa menehtyi noin 40-vuotias mies. Hän oli sukeltamassa yhdessä kahden ystävänsä kanssa.
Onnettomuuteen johtavana teknisenä syynä on ollut liian vähän avattu sukelluspullon venttiili, joka on jäänyt huomaamatta ennen sukelluksen alkamista. Vaillinaisesti avattu venttiili on antanut pinnalla tunteen asianmukaisesta hengitysvastuksesta. Syvyyden kasvaessa sukeltaessa, on hengitysvastus lisääntynyt, kunnes lähes suljetun pulloventtiilin aiheuttaman kaasun virtaaman kuristus on ollut kriittisellä tasolla. Tästä on aiheutunut sukeltajalle hiilidioksidimyrkytys, joka on johtanut veden hengittämiseen ja hukkumiseen. Onnettomuus on tapahtunut noin 25 metrin syvyydessä.
Tapausta on poliisissa tutkittu kuolemansyyn tutkintana eikä asiassa epäillä rikosta. Poliisi ei normaalisti tiedota kuolemansyyn tutkinnasta. Tässä tapauksessa on päädytty tiedottamaan onnettomuuden syystä sukellustoiminnan turvallisuuden parantamiseksi.
Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory