Poliisi tutkii Milla Arosen katoamista murhana – syytteen nostamisen määräpäivä siirtyy ensi vuodelle

NordenBladet —

31.10.2019 klo 08.59Keskusrikospoliisi
Kesäkuussa 2019 kadonneen somerolaisen Milla Arosen katoamista tutkitaan murhana. Aiempi rikosnimike esitutkinnassa on ollut tappo. Teosta epäillään vuonna 1995 syntynyttä miestä, joka vangittiin elokuun lopussa.
– Esitutkinnassa esiin tulleiden tietojen perusteella olemme päätyneet käsitykseen, että tekoon on liittynyt suunnitelmallisuutta ja harkintaa, ja siksi rikosnimike muuttui taposta murhaksi. Epäilty on tavoitellut itselleen taloudellista hyötyä käyttämällä uhrin henkilötietoja hankkiakseen pikaluottoja ja kirjautuessaan tämän verkkopankkiin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jarkko Toivonen Keskusrikospoliisista.
Tapauksen esitutkinta on kesken ja syytteen nostamisen määräaika on siirretty tammikuun 9. päivälle vuoteen 2020. Arosen ruumista ei ole tähän mennessä löydetty.
– Poliisi tekee edelleen etsintöjä Somerolla ja lähialueilla. Lisäksi jatkamme teknistä tutkintaa ja kuulusteluita, Toivonen sanoo.
Milla Arosesta ei ole tehty havaintoja 8. kesäkuuta jälkeen, jolloin hänet nähtiin Someron keskustassa kotipihallaan. Poliisi on edelleen kiinnostunut tapaukseen liittyvistä vihjeistä ja havainnoista.
Erityisesti poliisia kiinnostaa harmaa Volvo V70 CZN-808 ja sen liikkuminen Somerniemen ja Oinasjärven alueella 8.–9. kesäkuuta sekä Someron keskustassa sunnuntaiaamuna 9. kesäkuuta.
Vihjeitä voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi.
Harmaa Volvo V70jpg, 1,1 MB

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory