Mies kuoli ulosajossa Salon Perttelissä
NordenBladet — Poliisi sai maanantai-iltana vähän ennen kello kahdeksaa ilmoituksen Muurlassa liikkuneesta henkilöautosta, jonka kuljettaja oli vaikuttanut olevan humalassa. Puolta tuntia myöhemmin samasta autosta tuli uusi ilmoitus Somerontieltä. Ilmoituksen mukaan auton kulku oli ollut epävakaata ja auto oli välillä kulkeutunut vastaantulijoiden kaistalle.Kuljettaja oli ensin ajanut Someron suuntaan, mutta kääntynyt kuitenkin Perttelissä takaisin Salon suuntaan. Kuljettaja oli suoralla tieosuudella menettänyt autonsa hallinnan ja se oli ajautunut vastakkaisen kaistan yli pientareelle. Jäljistä päätellen auto oli osunut ojanpenkereeseen. Sen jälkeen noin 15 metrin ilmalennon jälkeen auto oli maahan osuessaan kääntynyt ja törmännyt kylki edellä puihin, jääden lopulta kyljelleen yli 30 metrin päähän tiestä.Autoa kuljettanut mieshenkilö löytyi pahoin vaurioituneen auton läheltä menehtyneenä. Oletettavasti mies on sinkoutunut ulos autosta sen törmättyä puihin; vainaja löytyi yhden puun, johon auto jäljistä päätellen oli osunut, alta.
Lähde: Poliisi.fi