Rauman poliisiaseman päivittäistiedote 27.10.2019

NordenBladet —

27.10.2019 klo 12.22Lounais-Suomi
Poliisipartio oli 27.10. hieman puolen yön jälkeen matkalla tehtävälle, jonka mukaan henkilöauton kuljettaja ajaa Uotilan suunnasta kohti Rauman keskustaa epävarmasti ja on vaarassa törmätä mutkittelevan ajonsa vuoksi. Partion tavoitti kyseisen auton sen ajaessa ulos Äyhöntiellä ojaan. Kuljettajaksi osoittautui nuori Euralainen mies, joka puhalsi poliisipartion alkometriin 1.93 promillea ja vaikutti sekavalta. Kuljettaja otettiin kiinni ja toimitettiin Rauman poliisiasemalle. Hänet määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisipartio oli suorittamassa järjestyksenvalvontaa autosta käsin ravintola Kallion edustalla Kalliokadulla 27.10. klo 02.40 aikaan. Partio havaitsi vauhdikkaasti liikkuvan henkilöauton, joka kiihdytti Kalliokatua pitkin kohti Rauman keskustaa ja lähti seuraamaan ajoneuvoa. Nortamonkadulla kyseinen henkilöauto ajoi vastaantulevien kaistalla ja partio pysäytti ajoneuvon. Kuljettajaksi osoittautui noin 30-vuotias Etelä-Suomessa asuva mies, joka puhalsi nollalukemat seulonta-alkometriin. Huumausainepikatesti näytti kuitenkin postiivisen tuloksen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Poliisipartiot saivat tiedon hätäkeskukselta 26.10. noin klo 23.20 aikaan, että Eurassa oli henkilöauto ajanut ulos Laitilantien ja Huittistentie kiertoliittymässä. Auto oli ulosajaessaan törmännyt myös valopylvääseen, joka oli katkennut kokonaan. Poliisin päästessä paikalle, ulosajaneen ajoneuvon kuljettaja oli poistunut paikalta. Hänet kuitenkin tavoitettiin hieman myöhemmin. Kuljettajana oli toiminut nuori euralainen mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0.44 mg/l. Kuljettajana toiminut mies otettiin kiinni ja hänet toimitettiin Rauman poliisiasemalle, jossa häneltä otetiin verikokeet ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen lisäksi myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory