Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote 26.10.2019

NordenBladet —

26.10.2019 klo 09.34Itä-Suomi
Hätäkeskus ilmoitti viranomaisille perjantaina 25.10 iltapäivällä hieman ennen kello kahta polkupyöräilijän sekä henkilöauton välisestä liikenneonnettomuudesta Iisalmessa Pohjolankadun ja Kankaankadun risteyksessä. Tilanteessa henkilöauto törmäsi suojatietä ylittäneeseen polkupyöräilijään, joka lensi törmäyksen voimasta polkupyörän päältä asfalttiin. Ensihoito otti loukkaantuneen pyöräilijän hoitoonsa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja autoilijan osalta selvitellään liikennevalojen noudattamista.
Poliisipartio sai tehtäväksi perjantai-iltana 25.10 hieman ennen iltakahdeksaa mennä selvittelemään Kuopiossa Ysitiellä parkissa olevan auton tapausta. Tapahtumapaikalla poliisi tapasi pysäköidystä autosta kuljettajan paikalla istuneen kaksikymppisen Siilinjärveläisnaisen, joka kertoi olevansa lepäämässä autossa. Matkansa määränpääksi nainen ilmoitti länsirannikolla sijaitsevan kaupungin. Tarkkaavainen poliisipartio havaitsi autossa istuneen naisen vierustalla käytettyjä verisiä ruiskuja sekä reippaasti mm. syöpäkivun hoitoon tarkoitettuja huumaavia lääkkeitä. Huumaavia lääkkeitä epäillään anastetuiksi. Auton kuljettamisesta poliisilla ei ole havaintoja, joten asiaa tutkitaan huumausainerikoksena ja varkautena. Nainen tuotiin poliisiasemalle jatkamaan kuulusteltavaksi ja jatkamaan lepäämistään.
Hätäkeskus ilmoitti viranomaisille perjantaina 25.10 heti iltayhdeksän jälkeen Kuopiossa Särkiniemen kohdalla viitostiellä tapahtuneesta moottoritien keskikaiteeseen ajamisesta. Tapahtumapaikalla poliisi sai selville, että henkilöauto oli osunut moottoritien keskikaiteeseen ja törmäyksen jälkeisen pyörähdyksen myötä osunut vielä toiseen henkilöautoon. Kaiteeseen törmänneen auton parikymppinen mieskuljettaja vaikutti asiaa selvitettäessä sekavalta ja päihtyneeltä. Huumausaineiden seulontatestin perusteella kuljettajan epäillään olleen amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Molempien autojen kuljettajat toimitettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Toinen kuljettaja vietiin hoitoyksiköllä tarkastettavaksi ja kaiteeseen ajanut kuljettaja vietiin poliisiautolla verikokeisiin rattijuopumusepäilyn vuoksi. Tapahtumapaikalla poliisipartio huomasi lisäksi, että kaiteeseen ajaneen auton rekisterikilven tunnusta oli yritetty muuttaa. Pian kaiteeseen ajanut kuljettaja tunnustikin ottaneensa auton luvatta käyttöönsä Siilinjärveltä.
Hätäkeskus ilmoitti poliisille perjantaina 25.10 illalla hieman ennen iltakymmentä rattijuopumusepäilystä Kuopiossa. Ilmoituksen mukaan henkilö ajaa pellolla ympyrää maataloustraktorilla ja on päihtynyt. Poliisipartion saapuessa tapahtumapaikalle pellolla ajaminen oli jo päättynyt. Epäilty noin nelikymppinen mieskuljettaja tavoitettiin ja hän puhalsi poliisin alkometriin 1,13 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Traktorin ajoajankohdasta sekä päihtymyksestä oli tapahtumaan osallisilla erilaiset näkemykset, joten epäilty kuljettaja jäi asian selvittämisen turvaamiseksi Kuopion pääpoliisiasemalle. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja epäilty määrättiin ajokieltoon.
Poliisipartio havaitsi kiinnostavan auton perjantai-iltana 25.10 puolen yhdentoista jälkeen Siilinjärvellä Toivalantiellä. Poliisipartion kääntyessä auton perään auton kuljettaja alkoi kiihdyttämään reippaasti vauhtiaan ja lähti pakenemaan hälytysajona perässä seurannutta poliisipartiota. Paennut kuljettaja eteni reilua ylinopeutta Toivalasta reittiä Kehvontie – Väänälänrannantien risteys, josta kohti Maaningantietä. Pakomatkan aikana toinen poliisipartio asetti tielle piikkimaton, johon pakenevan auton kuljettaja ajoi. Pakenevasta autosta tyhjeni kolme rengasta neljästä. Lopulta poliisipartio sai pysäytettyä matkanteon poliisiautolla edestä hidastamalla. Kiinnioton jälkeen turvallisuustarkastuksessa kuljettajan hallusta löytyi huumaavia lääkkeitä. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies kieltäytyi huumausaineiden seulontatestistä, joten hänet kuljetettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan verikokeisiin. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan. Auton kuljettaja oli määrätty jo aiemmin ajokieltoon ja miehestä on aiempia merkintöjä poliisin tietojärjestelmissä. Asiaa tutkitaan mm. törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena. Kuljettaja jäi kiinniotettuna Kuopion pääpoliisiasemalle.
Hätäkeskus ilmoitti poliisille päihtyneestä ja riehuvasta miehestä Kuopion keskustassa lauantaina 26.10 puolen yön jälkeen. Tapahtumapaikalta poliisipartio tapasi äskettäin täysi-ikäiseksi tulleen miehen ja rikkinäisen ikkunan. Mies toimitettiin Kuopion pääpoliisiasemalle rauhoittumaan ja aamulla edessä on kuulustelu ikkunan rikkoontumisen johdosta. Asiaa tutkitaan vahingontekona.
Poliisipartio sai lauantaina 26.10 aamuyöllä viiden aikaan tehtävän Kuopiossa Vuorikadulle ravintolan edustalle. Tilanteessa alun perin omia aikojaan maahan kaatunut hieman yli parikymppinen mies oli suivaantunut sivullisen avusta ja alkanut myös tönimään auttajaansa. Tapahtumapaikalle oli tullut tämän jälkeen ravintolan järjestyksenvalvojat lisäavuksi ja mies oli jouduttu painamaan maahan aggressiivisuuden kasvaessa. Maassa ollessaan mies oli vielä jakanut suusanallisia tappouhkauksia häntä kiinni pidelleille henkilöille. Ensihoito tarkasti miehen fyysisen voinnin ja poliisi toimitti miehen kiinniotettuna Kuopion pääpoliisiasemalle. Asiaa tutkitaan järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena ja laittomana uhkauksena.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory