Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Vaasassa

NordenBladet —

21.10.2019 klo 06.43Pohjanmaa
Poliisi sai maanantaina hieman puolen yön jälkeen ilmoituksen, jonka mukaan sininen henkilöauto oli yrittänyt kiilata toista henkilöautoa toistaiseksi tuntemattomasta syystä Prisman parkkipaikalla.
Poliisipartio sai näköhavainnon kyseisestä sinisestä henkilöautosta ja partion kytkettyä pysäytysvalot päälle, lähti henkilöauton kuljettaja kiihdyttämään nopeuttaan voimakkaasta ilmeisenä tarkoituksenaan karistaa poliisit kannoiltaan. Auto pakeni takaa-ajoon liittyneitä poliisipartioita usean kilometrin matkan huomattavaa ylinopeutta käyttäen, ajaen välillä mm. moottoritiellä vastaantulevien kaistalla.
Pakenevalle autolle mitattiin enimmillään 170kmh/h nopeus tieosuudella, jonka suurin sallittu nopeus on 80 km/h.
Lopulta pakeneminen päättyi, kun henkilöauto törmäsi moottoritiellä Hietalahden kohdalla olevalla tietyömaalla betoniesteisiin. Autossa olleet kaksi mieshenkilöä kuljetettiin loukkaantuneina sairaalaan.
Auton kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennerikkomuksesta, vammantuottamuksesta sekä rattijuopumuksesta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory