Liikkuva koulu laajentunut valtakunnalliseksi – työ kunnissa, kouluissa ja Liikkuva koulu -ohjelmassa jatkuu

NordenBladet — Liikkuva koulu -ohjelma laajeni vuosina 2015–2018 valtakunnalliseksi. Onnistuneen kärkihankkeen taustalla ovat olleet koulujen itsenäisyys toimenpiteiden valinnassa, rakenteisiin vaikuttaminen, verkostotyö sekä seurannan ja tutkimuksen kytkeminen ohjelman toteutukseen.

Liikkuva koulu -ohjelman toteutuksessa keskeistä on ollut koulujen itsenäinen toiminta ja vahvat paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset verkostot koulujen toiminnan tukena. Ohjelma on antanut kouluille tavoitesuunnan, mutta jokainen koulu on itsenäinen ja toteuttaa Liikkuva koulu -toimintaa omalla tavallaan.

Pysyviä muutoksia on tavoiteltu vaikuttamalla koulumaailman rakenteisiin: Liikkuva koulu -ajatusmaailma on mukana perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja Liikkuva koulu -sisältöjä on otettu mukaan opettajankoulutukseen. Sisällöt näkyvät laajasti kuntien opetussuunnitelmissa. Liikkuva koulu -toiminnan organisointi on tuottanut uusia yhteistyörakenteita kouluihin, kuntiin ja valtakunnallisesti.

Laajentumistavoite saavutettiin
Kärkihankkeen tavoitteeksi asetettiin ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi koskemaan kaikkia peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria. Vuoden 2018 lopussa ohjelmassa oli mukana 93 % Suomen kunnista ja 90 % kouluista. Peruskoululaisista 92 % käy koulua Liikkuvassa koulussa.

Kärkihankkeen toiseksi tavoitteeksi kirjattiin ”liikutaan tunti päivässä”. Liikkuva koulu -ohjelmassa päivittäisen liikkumisen määrää pyritään lisäämään muuttamalla koulujen toimintakulttuuria siten, että liikkuminen koulupäivän aikana olisi mahdollista, hyväksyttyä ja yleistä.

– Liikkuva koulu -ohjelmassa on haluttu vaikuttaa laajasti koko koulupäivään: oppitunteihin, välitunteihin, koulumatkoihin ja kerhotoimintaan. Toimintakulttuuri muuttuu hitaasti, minkä seurauksena muutokset fyysisen aktiivisuuden määrässä ja toimintakyvyssä vievät aikaa, ohjelmajohtaja Antti Blom toteaa.

Koulujen omien arvioiden mukaan toimintakulttuurissa on tapahtunut positiivisia muutoksia. Esimerkiksi toiminnallisten menetelmien hyödyntäminen oppitunneilla ja pitkien istumisjaksojen katkaiseminen oppitunneilla ovat yleistyneet. Myönteistä kehitystä on tapahtunut myös liikkumisen määrässä: kyselytutkimusten mukaan yhä useampi kouluikäinen liikkuu tunnin päivässä. Vähän liikkuvien oppilaiden osuus on pienentynyt.

Liikkuva koulu -ohjelma jatkaa kuntien ja koulujen tukena kärkihankevaiheen jälkeen. Oppilaiden hyvinvoinnin edistämistyötä tuetaan yhdessä valtakunnallisen verkoston kanssa esimerkiksi koulutuksen, koordinaation, tutkimuksen ja viestinnän keinoin. Toiminta laajenee Ilo kasvaa liikkuen- ja Liikkuva opiskelu -ohjelmien kautta yhä vahvemmin myös varhaiskasvatukseen ja peruskoulun jälkeisiin opintoihin.

Valtion liikuntaneuvosto tekee Liikkuva koulu -ohjelman toteutuksesta kärkihankkeena erillisen arvioinnin, joka julkaistaan keväällä 2019.

Loppuraportti: Valtakunnallinen verkosto koulujen toiminnan tukena. Liikkuva koulu -ohjelman kehittyminen ja kärkihankkeen toteutus. Kärkihankkeen loppuraportti Liikkuva koulu –ohjelman sivuilla 

Lähde: mmm.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory