Helena-Reet: Lasten kanssa autolla Suomen ympäri (VOL2: Vaikutelmia Tampereelta – nähtävyyksiä ja paljon muuta) + MATKAKUVAT!

Helena-Reet: Lasten kanssa autolla Suomen ympäri (VOL2: Vaikutelmia Tampereelta – nähtävyyksiä ja paljon muuta) + MATKAKUVAT!

NordenBladet – Tampere on ensisilmäyksellä tavallinen suurkaupunki – savupiiput savuavat, autot kiitävät ohi ja ihmiset hyörivät sinne-tänne. Aamulla kaupungilla kävelyllä ollessa näkee rikottuja baarin ikkunoita ja yöllä heiteltyjä roskia. Mutta ottaen huomioon, että kyseessä on maan toiseksi suurin kaupunki, on vaikutelma silti sympaattinen ja rauhallinen.

Tampere (Tammerfors) sijaitsee Näsijärven ja Pyhäjärvi välissä, joita yhdistää Tammerkosken kanava. Se virtaa kaupungin sydämen läpi jakaen kaupungin kahtia – Itä- ja Länsi-Tampereeksi. Olen kuullut, että kumpikin puolisko hengittää omaan tahtiinsa ja paljot paikalliset, jotka ovat yhdellä puolella syntyneet, eivät välttämättä edes astu jalallaan toiselle puolelle. Samoin kuuluisat ja keskenään kilpaileva jääkiekkoseurat – Tampereen Ilves ja Tampereen Tappara – toimivat kanavan eri puolilla.

Puolta valitsematta ja syvempää taustatutkimusta tekemättä satuin ensimmäisellä Tampereen matkallani ns. Länsi-Tampereelle. Saavuimme Tampereelle lauantai-iltana (lue TÄSTÄ), emmekä kiirehtineet tutkimaan yöelämää. Ensinnäkään siksi, että matkustin lasten kanssa, mutta myös siksi, että pidän kunnollista yöunta erittäin tärkeänä. Nuorempana pystyin menemään juhlista töihin tai kouluun, mutta nykyisin valitsen illalla pikemmin rauhallisen SPA:ssa käynnin, miellyttävän illallisen, hyvän elokuvan tai kirjan.

Kaikkein varhaimmin nousi Estella Elisheva. Hänellä oli pantu herätyskello herättämään, että hän ehtisi treenata hotellin kuntosalissa 40 minuuttia ennen aamiaista. Sitten menimmekin syömään ja jo kello yhdeksältä kaupungille aamukävelyä tekemään. Kiinnitin huomiota paljoon mahtipontisuuteen ja kauniiseen arkkitehtuuriin, ja pidin siitä, että vesistöt ja puistot vaihtelivat keskenään yhtenäisen kokonaisuuden muodostaen. Käden ulottuvilla on satoja ravintoloita ja kauppoja, hotelleita, musiikkikeskuksia ja konserttisaleja, teattereita ja elokuvateattereita. Kävelimme, teimme kuvia sekä NordenBladetiin että Instaan (ks. @helenareetennet), ja huomaamatta kello olikin jo 11. Siksi ajaksi minä olin reippaana Sokoksen tavaratalon (Hämeenkatu 21, 33200 Tampere) ovella ja siirryin portaita toiseen kerrokseen käymään Marks & Spencerin (M&S) myymälässä, jossa tarjotaan vaatteita niillekin, joiden suunnitelmissa ei tehdä mallin uraa ja kulkea trikoissa Catwalkilla.

Kahden yliopiston ja kahden teknistä korkeakoulutusta tarjoavan oppilaitoksen ansiosta Tampereella on paljon nuoria (234.441 asukkaasta 40.000 on opiskelijoita) ja kaupunki tunnetaan aktiivisesta kulttuurielämästään. Muuten, Tampereelta ovat kotoisin sellaiset suositut kirjailijat kuten Väinö Linna, Kalle Päätalo, Hannu Salama ja runoilija Lauri Viita. Tampereen Ristimäellä on myös Ylen TV2:n studiot.

Tampereella on joukoittain nähtävyyksiä, jotka todella ovat näkemisen arvoisia. Jo pelkästään museoita ja taidegallerioita, joissa käydä, on joka makuun. Kuuluisimmat museot ovat Muumimuseo (Yliopistonkatu 55), museokeskus Vapriikki (Alaverstaanraitti 5), Suomen jääkiekkomuseo (Alaverstaanraitti 5), historian ja työn museo Työväenmuseo Werstas (Väinö Linnan aukio 8), median historiaa kuvaava museo Rupriikki Media Museum (Alaverstaanraitti 5), Emil Aaltosen museo (Mariankatu 40), Tampereen Lenin-museo (Hämeenpuisto 28), Sara Hildénin taidemuseo (Laiturikatu 13), Amurin Työläismuseokortteli (Satakunnankatu 49), Vakoilumuseo eli Spy Museum (Satakunnankatu 18) ja Tampereen taidemuseo (Tampere-talo, Yliopistonkatu 55). Kiinnostava paikka sekä luonnonystäville että esoteriikasta kiinnostuneille on varmasti Tampereen Kivimuseo (Alaverstaanraitti 5), joka esittelee Paavo Korhosen keräämiä ja museolle lahjoittamia värikkäitä kiviä ja mineraaleja, jotka ovat peräisin yli 80 maasta. Lasten kanssa on kiehtovaa käydä paitsi Muumi-museossa myös Vapriikin näyttelykeskuksessa sijaitsevassa Haiharan nukelle omistetussa näyttelyssä – “The Doll Museum Jubilee Exhibition“. Lisää tietoa Tampereen (ja yleensäkin Suomen) museoista löydätte sivustolta: museot.fi.

Nähtävyyksistä tunnetuimpia ja käydyimpiä ovat Lars Sonckin romanttiseen tyyliin suunnittelema ja Hugo Simbergin freskoin kaunistama Tampereen tuomiokirkko (Tuomiokirkonkatu), Pyynikin puisto ja näkötorni (Näkötornintie 67), Pekka Ilveskosken suunnittelema 167,9 m korkea Näsinneulan torni (Laiturikatu 1), suuri konferenssi- ja konserttikeskus Tampere Hall eli Tampere-talo (Yliopistonkatu 55 PL 16) jne. Kannattaa käydä myös Finlaysonin alueella (Finlaysoninkatu). Kotiläksynä olin kirjoittanut, että haluan käydä myös Tampereen kauppahallissa (Hämeenkatu 19), jota pidetään Pohjoismaiden suurimpana sisätorina, sekä Tampere Tallipihalla, Stable Yardsilla (Kuninkaankatu 4b), jolla sijaitsevat 1880-luvulla tehtaan omistajan Wilhelm von Nottbeckin hevosille rakennetut ja nyt tyylikkäästi kunnostetut ja ostospaikaksi muutetut tilat. Se on täynnä erilaisia kiehtovia käsityöpuoteja.

Tampereelle minulla on työni vuoksi pian asiaa uudelleen ja silloin voin taas löytää uusia paikkoja. Pidän siitä, että minulla on jokaisessa kaupungissa omat suosikkini – suosikkihotelli, suosikkiravintola/kahvila jne. Tänään en osaa nostaa mitään erityisesti esiin, sillä olimme lähinnä läpikulkumatkalla. Lasten kanssa olisi varmasti kiva käydä Särkänniemen huvipuistossakin (Laiturikatu 1), jossa karusellien lisäksi on myös akvaario, planetaario ja pieni eläintarha. Tällä kertaa otimme siitä vain valokuvan.

Iltapäivällä lähdimme ”Suomen kierroksellamme” jo matkalle kohti Vaasaa. Tämä tie oli tiheään ”koristeltu” liikenteenvalvontakameroilla ja siksi ajo oli huomattavasti epämiellyttävämpi kuin esimerkiksi Helsingistä Tampereelle tulo. GPS piipitteli koko ajan. Mutta Vaasasta sitten seuraavassa postituksessa!





















Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory