NordenBladet — Partioparaati vaikuttaa liikenteeseen sunnuntaina 26. huhtikuuta 2026 noin kello 13 alkaen. Tapahtuman aikana ajoneuvoliikenne Eteläesplanadilla ja Pohjoisesplanadilla sekä Unioninkadulla suljetaan.Partiolaisten järjestämä paraatitapahtuma lähtee liikkeelle kello 13.15 Senaatintorilta. Paraati liikkuu Unioninkatua Pohjoisesplanadille, josta Eteläesplanadin kautta takaisin Pohjoisesplanadille. Tämän jälkeen paraati kiertää presidentinlinnan takaa Mariankatua Aleksanterinkadulle ja sieltä takaisin Senaatintorille.Ajoneuvoliikenne Pohjoisrannan suunnasta Pohjoisesplanadille suljetaan noin kello 13. Samaan aikaan suljetaan myös Mannerheimintieltä Eteläesplanadille johtava ajoneuvoliikenne. Lisäksi ajoneuvoliikenne Unioninkadulla Kaisaniemestä Eteläesplanadille suljetaan paraatin ajaksi. Liikennesulkujen arvioidaan kestävän noin kaksi tuntia.Pohjoisesta Katajanokalle tuleva ajoneuvoliikenne ohjataan Päävartion kohdalta vasemmalle Kanavakadulle. Kaartinkaupunkiin pääsee liikennesulun aikana varmimmin Mannerheimintien ja Erottajan kautta.Poliisi suosittelee keskustan alueella puolen päivän jälkeen liikkuvia varaamaan riittävästi aikaa siirtymiin. Poliisi ohjaa liikennettä tapahtumapaikalla.

Lähde: Poliisi.fi