NordenBladet — Poliisi valvoi Itä-Suomessa pikkujoululiikennettä ja tarkasti sen ohessa myös takseja.- Kahden edellisen viikonlopun aikana tarkastettiin yhteensä 90 taksia, joista valtaosa kuului ketjuohjaukseen. Noin viidesosa tarkastetuista takseista oli ketjuohjauksen ulkopuolelta, kertoo komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisista.Porokan mukaan tarkastuksissa ei havaittu mitään hälyttävää. Kaikilla kuljettajilla oli voimassa oleva ajo-oikeus ja taksinkuljettajan ajolupa, myös tarvittavat liikenneluvat löytyivät. Valvonnassa myös havaittiin, että kun asiat ovat kunnossa, niin kuljettajat pitävät matkustajan nähtävillä kuljettajan nimen sekä luvanhaltijan tiedot. Lisäksi takseissa oli pääsääntöisesti hintamerkinnät selkeästi esillä.Poliisi jatkaa taksiliikenteen valvontaa myös tulevaisuudessa osana ammattiliikenteen valvontaa.
Poliisi tarkasti 90 taksia Itä-Suomessa – kaikki kunnossa pikkujoululiikenteessä
Lähde: Poliisi.fi
