NordenBladet — Pikkujoulukausi alkaa olla käsillä. Tämä alkaa näkyä jo katukuvassa. Erilaiset häiriöt lisääntyvät viikonlopun aikana.Oulun kaupungin alueella oli lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana useita järjestyshäiriöitä, joihin poliisi joutui puuttumaan. Hätäkeskus sai useita ilmoituksia nujakoinnista keskusta-alueella.Poliisi joutui ottamaan keskustan alueella liikkuneesta isommasta seurueesta yhteensä 7 kappaletta toistuvasti järjestyshäiriöitä aiheuttanutta humalaista poliisin suojiin yöksi. Riidanhaluinen seurue ei rauhoittunut poliisin kehoituksista tai käskyistä, joten häiriöiden lopettamiseksi jouduttiin turvautumaan säilöönottoihin.Paltamossa Manamansalossa lauantaina päivällä liikennettä valvonut poliisipartio tavoitti iäkkään autoilijan. Puhalluskokeessa kuljettaja puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Samassa yhteydessä havaittiin, että auton takapenkillä ollutta ampuma-asetta kuljetettiin määrysten vastaisesti.Partio kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.Oulussa Kaitoväylällä 17.40 aikaan poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen auton. Kuljettaja ”reputti” huumausainepikatestissä, joka osoitti miehen käyttäneen huumaavia aineita. Ajokorttia kuljettajalta ei myöskään löytynyt. Autosta löytyi lisäksi huumausaineeksi luettavia lääkkeitä.Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeillä rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.Juuri ennen vuorokauden vaihtumista Ylivieskan keskustassa autoillut mies puhalsi alkometriin rattijuopumusrajan ylittävän tuloksen. Kuljettajaa käytettiin tarkkusalkometrillä, jonka jälkeen hänelle kirjoitettin sakko rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin lisäksi väliaikaiseen ajokieltoon.Lauantaina illan hämärtyessä tapahtui 2 hirvikolaria. Ensin Kajaanissa Kontiomäentiellä ja hieman myöhemmin Kalajoella Alavieskantiellä.

Ruuhkaa Oulun poliisin putkalla

Lähde: Poliisi.fi