NordenBladet — Huoli läheisistä ja ystävistä näkyi poliisitehtävillä Itä-Uudellamaalla.-Viime viikonloppuna Itä-Uudenmaan poliisilla oli reilut 800 hälytystehtävää, mikä on ajankohtaan nähden tavanomainen määrä. Tehtävissä korostuivat yksilön suojaan liittyvät hälytystehtävät, huoli-ilmoitukset ja näihin liittyvät etsinnät ja tarkastukset. Läheiset ja tuttavat olivat huolissaan, milloin naapurista ja milloin sukulaisista, kun yhteyttä henkilöön ei syystä tai toisesta oltu hetkeen saatu. – Poliisin apuun turvaudutaan näissä tilanteissa hyvin usein, kertoo komisario Tomi Salosyrjä.Myös erilaisiin Chat-palveluihin ja some-alustoille tehtyjä kirjauksia selvitellään hälytystoiminnan puitteissa, kun palveluiden käyttäjät törmäävät mielestään huolta aiheuttaviin viesteihin ja ilmoittavat asiasta hätäkeskukseen. Poliisin tehtäväksi jää usein selvitellä, kuka apua mahdollisesti tarvitsee ja missä henkilö saattaisi olla. Myös tällaisia tapauksia tuli Itä-Uudenmaan poliisin selvitettäväksi viikonlopun aikana.- Erityistä huolta aiheuttavat poliisinkin asiakkaaksi päätyvät lapset ja nuoret. Viikonlopun aikana oli useammin kuin kerran esillä tilanne, missä hyvin nuoret lapset oireilivat aggressiivisesti. Pyynnöt poliisille tulevat lasten ja nuorten sijoituspaikoista, vanhemmilta ja muilta viranomaisilta. Tehtäviä on hoidettava erityisellä huolellisuudella ja hyvässä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Tehtävät vievät paljon aikaa hälytyspartioilta, mikä puolestaan vähentää poliisin voimavaroja tehdä esimerkiksi yleisten paikkojen järjestyksenvalvontaa, Salosyrjä jatkaa.Useita päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni liikenteestäPäihtyneitä kuljettajia jäi viime viikolla poliisin haaviin taas reilu määrä. – Eräskin isäntä oli lähtenyt autolla liikkeelle edellisen illan ryypiskelyn jälkeen, mutta pahaksi onnekseen matka katkesi poliisin paikallisella kylätiellä pitämään käsipystyyn” eli perinteiseen rattijuopumusvalvontaan. Niinhän siinä sitten kävi, että isäntä menetti ajokorttinsa. Onneksi mitään vaaratilannetta ei ollut ehtinyt syntymään. Muutamassa muussa tapauksessa onnettomuus oli jo ehtinyt tapahtua, kun paikalle saapunut poliisipartio oli todennut kuskin olleen päihtynyt, sanoo Salosyrjä.Kiinnijääneiden kuljettajien joukkoon mahtui päihtyneiden lisäksi myös raskaalla kaasujalalla liikenteessä olleita kuljettajia. – Osa heistä oli liikenteessä kaksipyöräisillä ilman kypärää, ilman rekisterikilpiä tai ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Mukaan mahtui myös yksi skuuttikuski, joka yritti ajaa moottoripyöräpoliisia karkuun ja teki pakomatkansa aikana useita vaarantavia liikennerikoksia. Tämän takaa-ajon kuitenkin voitti poliisi. Toinen takaa-ajo tapahtui Mäntsälässä järjestetyssä mopomiitissä. Kuski jäi kiinni ja hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mopo, jossa oli 124 cm3 moottori päätyi poliisin takavarikkoon, kertoo komisario Katri Lehti.Vakava väkivallanteko Vantaalla – epäilty vangittuItä-Uudenmaan poliisi tutkii Vantaan Koivukylässä sijaitsevassa ostokeskuksessa torstaina 21.8. tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa, missä uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Uhria puukotettiin useita kertoja ympäri kehoa.-Poliisin partio sai tehtävän kohteeseen noin kello 14.15. Hätäkeskukseen oli tullut asiasta useita ilmoituksia. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita. Uhrille annettiin ensiapua aina ensihoidon yksikön saapumiseen saakka. Myös epäilty tekijä tavoitettiin paikan päältä ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas.Tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä, joita poliisin partiot pääsivät puhuttamaan paikan päällä. Epäiltyä tekoa oli silminnäkijöiden mukaan edeltänyt jonkinlainen miesten välinen sanaharkka.-Tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä tapon yritys sekä pahoinpitely. Epäilty vangittiin maanantaina 25.8. aamupäivällä todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen. Uhrin epäillään syyllistyneen asiassa pahoinpitelyyn, Lylykangas jatkaa.Poliisi puuttuu aktiivisesti maahantulokiellon rikkomisiinItä-Uudenmaan poliisi on kuluneen kesän aikana puuttunut aktiivisesti sellaisten henkilöiden toimintaan, jotka ovat toistuvasti rikkoneet heille määrättyä maahantulokieltoa.-Olemme kesän aikana käyttäneet kovia pakkokeinoja ja esittäneet neljää eri henkilöä vangittavaksi jatkamisvaaralla. Tämä on tähän mennessä tuottanut toivottua tulosta jo yhden henkilön osalta sen jälkeen, kun hänet on käännytetty kotimaahansa. Kolmen muun osalta käsittelyt ovat vielä kesken ja he ovat edelleen vangittuina, kertoo rikoskomisario Suvi Kukkonen.Liikenneonnettomuudessa loukkaantuneesta tai kuolleesta eläimestä ilmoitetaan aina riistayhdyshenkilöilleItä-Uudenmaan poliisilaitos on tehnyt tästä toimintamenettelystä sitovat SRVA-sopimukset kaikkien neljäntoista poliisilaitoksen alueella toimivan paikallisen riistanhoitoyhdistyksen kanssa.  SRVA huolehtii eläimen ruhon viemisestä pois tapahtumapaikalta tai jäljestää loukkaantuneen eläimen maastosta.Poliisin on myös huolehdittava siitä, että tapahtumaan liittyvät eläinsuojelulliset näkökohdat hoidetaan riittävällä ammattitaidolla, jottei loukkaantunut eläin joudu turhaan kärsimään 

Huoli läheisistä ja ystävistä näkyi poliisitehtävillä Itä-Uudellamaalla.

-Viime viikonloppuna Itä-Uudenmaan poliisilla oli reilut 800 hälytystehtävää, mikä on ajankohtaan nähden tavanomainen määrä. Tehtävissä korostuivat yksilön suojaan liittyvät hälytystehtävät, huoli-ilmoitukset ja näihin liittyvät etsinnät ja tarkastukset. 

Läheiset ja tuttavat olivat huolissaan, milloin naapurista ja milloin sukulaisista, kun yhteyttä henkilöön ei syystä tai toisesta oltu hetkeen saatu. – Poliisin apuun turvaudutaan näissä tilanteissa hyvin usein, kertoo komisario Tomi Salosyrjä.

Myös erilaisiin Chat-palveluihin ja some-alustoille tehtyjä kirjauksia selvitellään hälytystoiminnan puitteissa, kun palveluiden käyttäjät törmäävät mielestään huolta aiheuttaviin viesteihin ja ilmoittavat asiasta hätäkeskukseen. Poliisin tehtäväksi jää usein selvitellä, kuka apua mahdollisesti tarvitsee ja missä henkilö saattaisi olla. Myös tällaisia tapauksia tuli Itä-Uudenmaan poliisin selvitettäväksi viikonlopun aikana.

– Erityistä huolta aiheuttavat poliisinkin asiakkaaksi päätyvät lapset ja nuoret. Viikonlopun aikana oli useammin kuin kerran esillä tilanne, missä hyvin nuoret lapset oireilivat aggressiivisesti. Pyynnöt poliisille tulevat lasten ja nuorten sijoituspaikoista, vanhemmilta ja muilta viranomaisilta. Tehtäviä on hoidettava erityisellä huolellisuudella ja hyvässä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Tehtävät vievät paljon aikaa hälytyspartioilta, mikä puolestaan vähentää poliisin voimavaroja tehdä esimerkiksi yleisten paikkojen järjestyksenvalvontaa, Salosyrjä jatkaa.

Useita päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni liikenteestä

Päihtyneitä kuljettajia jäi viime viikolla poliisin haaviin taas reilu määrä. – Eräskin isäntä oli lähtenyt autolla liikkeelle edellisen illan ryypiskelyn jälkeen, mutta pahaksi onnekseen matka katkesi poliisin paikallisella kylätiellä pitämään käsipystyyn” eli perinteiseen rattijuopumusvalvontaan. Niinhän siinä sitten kävi, että isäntä menetti ajokorttinsa. Onneksi mitään vaaratilannetta ei ollut ehtinyt syntymään. Muutamassa muussa tapauksessa onnettomuus oli jo ehtinyt tapahtua, kun paikalle saapunut poliisipartio oli todennut kuskin olleen päihtynyt, sanoo Salosyrjä.

Kiinnijääneiden kuljettajien joukkoon mahtui päihtyneiden lisäksi myös raskaalla kaasujalalla liikenteessä olleita kuljettajia. – Osa heistä oli liikenteessä kaksipyöräisillä ilman kypärää, ilman rekisterikilpiä tai ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Mukaan mahtui myös yksi skuuttikuski, joka yritti ajaa moottoripyöräpoliisia karkuun ja teki pakomatkansa aikana useita vaarantavia liikennerikoksia. Tämän takaa-ajon kuitenkin voitti poliisi. Toinen takaa-ajo tapahtui Mäntsälässä järjestetyssä mopomiitissä. Kuski jäi kiinni ja hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mopo, jossa oli 124 cm3 moottori päätyi poliisin takavarikkoon, kertoo komisario Katri Lehti.

Vakava väkivallanteko Vantaalla – epäilty vangittu

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Vantaan Koivukylässä sijaitsevassa ostokeskuksessa torstaina 21.8. tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa, missä uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Uhria puukotettiin useita kertoja ympäri kehoa.

-Poliisin partio sai tehtävän kohteeseen noin kello 14.15. Hätäkeskukseen oli tullut asiasta useita ilmoituksia. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita. Uhrille annettiin ensiapua aina ensihoidon yksikön saapumiseen saakka. Myös epäilty tekijä tavoitettiin paikan päältä ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas.

Tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä, joita poliisin partiot pääsivät puhuttamaan paikan päällä. Epäiltyä tekoa oli silminnäkijöiden mukaan edeltänyt jonkinlainen miesten välinen sanaharkka.

-Tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä tapon yritys sekä pahoinpitely. Epäilty vangittiin maanantaina 25.8. aamupäivällä todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen. Uhrin epäillään syyllistyneen asiassa pahoinpitelyyn, Lylykangas jatkaa.

Poliisi puuttuu aktiivisesti maahantulokiellon rikkomisiin

Itä-Uudenmaan poliisi on kuluneen kesän aikana puuttunut aktiivisesti sellaisten henkilöiden toimintaan, jotka ovat toistuvasti rikkoneet heille määrättyä maahantulokieltoa.

-Olemme kesän aikana käyttäneet kovia pakkokeinoja ja esittäneet neljää eri henkilöä vangittavaksi jatkamisvaaralla. Tämä on tähän mennessä tuottanut toivottua tulosta jo yhden henkilön osalta sen jälkeen, kun hänet on käännytetty kotimaahansa. Kolmen muun osalta käsittelyt ovat vielä kesken ja he ovat edelleen vangittuina, kertoo rikoskomisario Suvi Kukkonen.

Liikenneonnettomuudessa loukkaantuneesta tai kuolleesta eläimestä ilmoitetaan aina riistayhdyshenkilöille

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tehnyt tästä toimintamenettelystä sitovat SRVA-sopimukset kaikkien neljäntoista poliisilaitoksen alueella toimivan paikallisen riistanhoitoyhdistyksen kanssa.  SRVA huolehtii eläimen ruhon viemisestä pois tapahtumapaikalta tai jäljestää loukkaantuneen eläimen maastosta.

Poliisin on myös huolehdittava siitä, että tapahtumaan liittyvät eläinsuojelulliset näkökohdat hoidetaan riittävällä ammattitaidolla, jottei loukkaantunut eläin joudu turhaan kärsimään
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi