NordenBladet — Valtakunnallista Poliisin päivää vietetään tulevana lauantaina 30.8.2025 ja Itä-Suomessa järjestämme tapahtuman Kuopion torilla kello 10.00 – 14.00.Poliisin päivä on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jonka tavoitteena on edistää poliisin näkymistä ja vuorovaikutusta kansalaisten kanssa. Tänä vuonna Poliisin päivän valtakunnallisena teemana on Kohtaamisia kouluissa ja kaduilla. Teeman kautta muistutamme, että poliisille voi tulla aina juttelemaan ja poliisi läsnä siellä, missä ihmisetkin ovat eli kouluissa, kadulla ja verkossa.- Poliisi jalkautuu ensi lauantaina Kuopion torille, jossa voit tulla tapaamaan poliisin eri toimintojen ammattilaisia sekä tutustumaan poliisin ajoneuvokalustoon. Koskipa mielenkiintosi vaikkapa passeja, aselupia, liikennekäyttäytymistä, poliisin ja koulujen välistä yhteistyötä tai viime aikoina lisääntyneitä tietoverkkorikoksia eli huijauksia, niin torilta löytyy asiantuntijoita, joiden kanssa voit tulla keskustelemaan sinua kiinnostavista aiheista, kertoo ylikomisario Markus Taskinen Itä-Suomen poliisista. Taskisen mukaan torilla voit tutustua muun muassa poliisin partioautoon, poliisimoottoripyörään, mönkijään ja automaattisen liikennevalvonnan kamera-autoon. Voit tulla testaamaan myös poliisin turvavyösimulaattoriautoa, jossa pääset kokemaan, miksi turvavyön käyttö ajoneuvoissa on tärkeää ja mitä asioita turvavyön käytössä tulee ottaa huomioon. – Jos olet kiinnostunut poliisin urasta, niin torilla pääset tapaamaan ja jututtamaan poliisilaitoksen henkilöstöä ja poliisiharjoittelijoita, jotka kertovat mielellään lisää poliisin työstä ja poliisiksi opiskelusta, Taskinen kertoo. Tervetuloa juttelemaan ja viettämään Poliisin päivää kanssamme Kuopion torille!
Valtakunnallista Poliisin päivää vietetään tulevana lauantaina 30.8.2025 ja Itä-Suomessa järjestämme tapahtuman Kuopion torilla kello 10.00 – 14.00.
Poliisin päivä on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jonka tavoitteena on edistää poliisin näkymistä ja vuorovaikutusta kansalaisten kanssa. Tänä vuonna Poliisin päivän valtakunnallisena teemana on Kohtaamisia kouluissa ja kaduilla. Teeman kautta muistutamme, että poliisille voi tulla aina juttelemaan ja poliisi läsnä siellä, missä ihmisetkin ovat eli kouluissa, kadulla ja verkossa.
– Poliisi jalkautuu ensi lauantaina Kuopion torille, jossa voit tulla tapaamaan poliisin eri toimintojen ammattilaisia sekä tutustumaan poliisin ajoneuvokalustoon. Koskipa mielenkiintosi vaikkapa passeja, aselupia, liikennekäyttäytymistä, poliisin ja koulujen välistä yhteistyötä tai viime aikoina lisääntyneitä tietoverkkorikoksia eli huijauksia, niin torilta löytyy asiantuntijoita, joiden kanssa voit tulla keskustelemaan sinua kiinnostavista aiheista, kertoo ylikomisario Markus Taskinen Itä-Suomen poliisista.
Taskisen mukaan torilla voit tutustua muun muassa poliisin partioautoon, poliisimoottoripyörään, mönkijään ja automaattisen liikennevalvonnan kamera-autoon. Voit tulla testaamaan myös poliisin turvavyösimulaattoriautoa, jossa pääset kokemaan, miksi turvavyön käyttö ajoneuvoissa on tärkeää ja mitä asioita turvavyön käytössä tulee ottaa huomioon.
– Jos olet kiinnostunut poliisin urasta, niin torilla pääset tapaamaan ja jututtamaan poliisilaitoksen henkilöstöä ja poliisiharjoittelijoita, jotka kertovat mielellään lisää poliisin työstä ja poliisiksi opiskelusta, Taskinen kertoo.
Tervetuloa juttelemaan ja viettämään Poliisin päivää kanssamme Kuopion torille!
]]>
Lähde: Poliisi.fi