NordenBladet — Matkustaja loukkaantui liikenneonnettomuudessa Oulussa. Kärsämäellä päihtynyt kuljettaja. Alkuillasta poliisi avusti erikoiskuljetusta.Illalla Kuusamontiellä Oulussa kulki erikoiskuljetus, jonka vuoksi liikenne ruuhkaantui hetkellisesti hieman ennen iltakymmentä. Poliisi avusti erikoiskuljetuksen matkaa ohjaamalla liikennettä.

Matkustaja loukkaantui liikenneonnettomuudessa Oulussa. Kärsämäellä päihtynyt kuljettaja. Alkuillasta poliisi avusti erikoiskuljetusta.

Illalla Kuusamontiellä Oulussa kulki erikoiskuljetus, jonka vuoksi liikenne ruuhkaantui hetkellisesti hieman ennen iltakymmentä. Poliisi avusti erikoiskuljetuksen matkaa ohjaamalla liikennettä.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin klo 19.30 henkilöautosta, joka käy välillä vastaantulevien kaistalla ja autosta on yksi rengas hajalla. Havainto autosta tehtiin Kärsämäellä Haapajärventiellä. Poliisi tavoitti kuljettajan, joka puhalsi 1,3 mg/l, jonka vuoksi häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Hieman puolenyön jälkeen Oulussa Lintulammentiellä sattui liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto suistui ojaan ja kierähti katon kautta ympäri. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Henkilöauton matkustaja loukkaantui onnettomuudessa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Henkilöauto vaurioitui onnettomuudessa ajokelvottomaksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi