NordenBladet — Imatralla on tiedossa kesän vauhdikkain viikonloppu, kun kaupungissa järjestetään moottoriurheilutapahtuma Imatranajot oheistapahtumineen. Poliisi turvaa viikonlopun viettoa niin kaupungilla kuin liikenteessä.Valvomme tehostetusti yleistä järjestystä ja turvallisuutta Imatralla ja lähialueilla, kun kaupungissa järjestetään Imatranajo-moottoriurheilutapahtuma 3.-6. heinäkuuta 2025. Tapahtumaan odotetaan aiempien vuosien tapaan paljon moottoriurheilusta kiinnostunutta yleisöä. Poliisi toimii yhdessä tilaisuuden järjestäjien sekä muiden viranomaisten kanssa onnistuneen ja turvallisen tapahtuman mahdollistamiseksi.- Tapahtuman turvallisuudesta vastaa ensisijaisesti tapahtuman järjestäjä, mutta myös me poliisit olemme näkyvillä ja läsnä tapahtuman aikana, sanoo komisario Christa Björklöf Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.Kaikkeen rikolliseen toimintaan ja tapahtuman turvallisuutta vaarantaviin tekoihin puututaan aktiivisesti ja ennalta estävästi. – Poliisin tehtävä tällaisissa isoissa yleisötapahtumissa on turvata niin yleisten alueiden kuin yleisötilaisuuksien yleinen järjestys ja turvallisuus. – Tulemme viikonlopun aikana yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen lisäksi tekemään esimerkiksi anniskelupaikkojen tarkistuksia sekä valvomaan erityisesti alaikäisten alkoholin käyttöä ja hallussapitoa. Liikenne saattaa ruuhkautua niin kaupungilla kuin valtateillePoliisi on valvomassa myös liikennettä koko tapahtuman ajan. Moottoripyöräpoliiseja on saatu tukemaan toimintaamme muiltakin poliisilaitoksilta. – Valvomme Imatralle vievillä pääteillä sekä kaupunkialueella esimerkiksi kuljettajien ajonopeuksia ja ajokuntoa. Aiempien vuosien tapaan liikenne Imatralla ja läheisillä tiealueilla voi ajoittain ruuhkautua erityisesti torstaina 3.7. menoliikenteen vuoksi ja sunnuntaina 6.7. paluuliikenteen takia. – Ajomatkoihin kannattaa siis varata erityisesti näinä päivinä hieman reilummin aikaa. Jos osut ruuhkaiselle tielle, niin pidä pää kylmänä ja ajele rauhassa muun liikenteen tahdissa. Hötkyily aiheuttaa vain vaaratilanteita eikä se poista ruuhkia. Toivotamme turvallista ja mukavaa tapahtumaa!Tiedotamme tapahtumaviikonlopun kulusta poliisin näkökulmasta, toiminnastamme ja liikenteestä tehostetusti koko loppuviikon ajan. Kerromme edellisen vuorokauden sujumisesta aina aamupäivisin perjantaista sunnuntaihin osoitteessa poliisi.fi. Maanantaina 7.7. julkaisemme vielä koostetiedotteen Imatranajon aikaisista poliisitoiminnallisista tapahtumista.
Imatralla on tiedossa kesän vauhdikkain viikonloppu, kun kaupungissa järjestetään moottoriurheilutapahtuma Imatranajot oheistapahtumineen. Poliisi turvaa viikonlopun viettoa niin kaupungilla kuin liikenteessä.
Valvomme tehostetusti yleistä järjestystä ja turvallisuutta Imatralla ja lähialueilla, kun kaupungissa järjestetään Imatranajo-moottoriurheilutapahtuma 3.-6. heinäkuuta 2025. Tapahtumaan odotetaan aiempien vuosien tapaan paljon moottoriurheilusta kiinnostunutta yleisöä.
Poliisi toimii yhdessä tilaisuuden järjestäjien sekä muiden viranomaisten kanssa onnistuneen ja turvallisen tapahtuman mahdollistamiseksi.
– Tapahtuman turvallisuudesta vastaa ensisijaisesti tapahtuman järjestäjä, mutta myös me poliisit olemme näkyvillä ja läsnä tapahtuman aikana, sanoo komisario Christa Björklöf Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.
Kaikkeen rikolliseen toimintaan ja tapahtuman turvallisuutta vaarantaviin tekoihin puututaan aktiivisesti ja ennalta estävästi.
– Poliisin tehtävä tällaisissa isoissa yleisötapahtumissa on turvata niin yleisten alueiden kuin yleisötilaisuuksien yleinen järjestys ja turvallisuus.
– Tulemme viikonlopun aikana yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen lisäksi tekemään esimerkiksi anniskelupaikkojen tarkistuksia sekä valvomaan erityisesti alaikäisten alkoholin käyttöä ja hallussapitoa.
Liikenne saattaa ruuhkautua niin kaupungilla kuin valtateille
Poliisi on valvomassa myös liikennettä koko tapahtuman ajan. Moottoripyöräpoliiseja on saatu tukemaan toimintaamme muiltakin poliisilaitoksilta.
– Valvomme Imatralle vievillä pääteillä sekä kaupunkialueella esimerkiksi kuljettajien ajonopeuksia ja ajokuntoa.
Aiempien vuosien tapaan liikenne Imatralla ja läheisillä tiealueilla voi ajoittain ruuhkautua erityisesti torstaina 3.7. menoliikenteen vuoksi ja sunnuntaina 6.7. paluuliikenteen takia.
– Ajomatkoihin kannattaa siis varata erityisesti näinä päivinä hieman reilummin aikaa. Jos osut ruuhkaiselle tielle, niin pidä pää kylmänä ja ajele rauhassa muun liikenteen tahdissa. Hötkyily aiheuttaa vain vaaratilanteita eikä se poista ruuhkia.
Toivotamme turvallista ja mukavaa tapahtumaa!
Tiedotamme tapahtumaviikonlopun kulusta poliisin näkökulmasta, toiminnastamme ja liikenteestä tehostetusti koko loppuviikon ajan. Kerromme edellisen vuorokauden sujumisesta aina aamupäivisin perjantaista sunnuntaihin osoitteessa poliisi.fi. Maanantaina 7.7. julkaisemme vielä koostetiedotteen Imatranajon aikaisista poliisitoiminnallisista tapahtumista.
]]>
Lähde: Poliisi.fi