NordenBladet — Sunnuntain ja maanantain välinen yö sujui melko rauhallisesti poliisin näkökulmasta, yön aikana poliisipartiot tekivät aktiivisesti liikennevalvonta Oulun poliisilaitoksen alueella.Jäälissä poliisin pitämään ratsiaan pysähtyi ajoneuvon, jonka kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa vaadittavaa ajo-oikeutta. Tämä oli kuljettajalle 11. kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisään. Tapahtumaa tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Sunnuntain ja maanantain välinen yö sujui melko rauhallisesti poliisin näkökulmasta, yön aikana poliisipartiot tekivät aktiivisesti liikennevalvonta Oulun poliisilaitoksen alueella.

Jäälissä poliisin pitämään ratsiaan pysähtyi ajoneuvon, jonka kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa vaadittavaa ajo-oikeutta. Tämä oli kuljettajalle 11. kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisään. Tapahtumaa tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Oulussa Limingantullissa poliisi havaitsi ajoneuvon, jonka takavaloissa oli huomautettavaa. Partio päätti pysäyttää ajoneuvon, kertoakseen viallisista takavaloista.  Poliisi tarkasti samalla ajoneuvon kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden. Tarkastuksessa selvisi, että kuljettaja oli ajokiellossa. Kuljettajan alkometrikoe osoitti nollaa, mutta huumausainepikatesti oli positiivinen. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Oulussa Kaukovainiolla poliisit pysäyttivät ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettaja puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausainepikatesti oli positiivinen. Kuljettajan ajoneuvoon tehtiin paikanetsintä ja etsinnällä löydettiin epäiltyä huumausainetta käyttörikoksen verran. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Alppillassa partio päätti pysäyttää myös ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettaja puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta kuljettajalle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Ajoneuvon kyydissä olleelta matkustajalta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä vähäinen määrä huumausainetta, hänen epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.

Myös merivartiosto teki valvontaa Oulun edustalla ja oli Toppilansalmessa tarkistanut vesijetin kuljettajan ajokunnon. Kuljettaja puhalsi alkometriin nolla lukeman, mutta huumausainepikatesti oli positiivinen. Poliisi avusti merivartiostoa kuljettamalla vesijetin kuljettajan verikokeisiin.

Jokilaaksoissa, Kainuussa ja Koillismaalla poliisi valvoi myös aktiivisesti liikennettä ja puhallutti autoilijoita. Autoilijoiden puhallus ja huumausainepikatestit näyttivät nolla tulosta. Yhdelle autoilijalla oli autossaan vielä talvirenkaat ja näistä poliisi antoi huomautuksen kuljettajalle.

]]>

Lähde: Poliisi.fi