NordenBladet — Poliisi on jatkanut sunnuntaina Liedossa tapahtuneen tieliikenneonnettomuuden selvittämistä. Onnettomuudessa oli osallisena myös traktori.Poliisi tiedotti maanantaiyönä Liedossa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa menehtyi moottoripyörän kuljettaja.Onnettomuus tapahtui sunnuntai-iltapäivällä neljän aikaan Tarvasjoella sijaitsevalla Kyröntiellä.Poliisin maanantaina julkaisemassa tiedotteessa luki virheellisesti, että onnettomuuspaikka olisi sijainnut Kodantiellä.Ensitiedotteen mukaisesti osallisena olisi ollut yksi moottoripyörä. Onnettomuudessa oli osallisena moottoripyörän lisäksi myös traktori, johon oli kytkettynä lietevaunu.Poliisi selvittää tapahtumien kulkua. 

Poliisi on jatkanut sunnuntaina Liedossa tapahtuneen tieliikenneonnettomuuden selvittämistä. Onnettomuudessa oli osallisena myös traktori.

Poliisi tiedotti maanantaiyönä Liedossa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa menehtyi moottoripyörän kuljettaja.

Onnettomuus tapahtui sunnuntai-iltapäivällä neljän aikaan Tarvasjoella sijaitsevalla Kyröntiellä.

Poliisin maanantaina julkaisemassa tiedotteessa luki virheellisesti, että onnettomuuspaikka olisi sijainnut Kodantiellä.

Ensitiedotteen mukaisesti osallisena olisi ollut yksi moottoripyörä. Onnettomuudessa oli osallisena moottoripyörän lisäksi myös traktori, johon oli kytkettynä lietevaunu.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi