NordenBladet — Väkivallanteko tapahtui eilen tiistaina 20.5. hiukan ennen kello yhtätoista. Poliisi otti epäillyn kiinni 12 minuuttia hälytyksestä.Eilen tiistaina 20.5. Pirkkalassa Vähäjärven koululla tapahtui teräaseella toteutettu väkivallanteko, jossa loukkaantui kolme alle 15-vuotiasta tyttöä. Poliisi otti epäillyn, samaa koulua käyvän 16-vuotiaan pojan, kiinni 12 minuuttia siitä, kun poliisi sai kyseisen tehtävän hätäkeskukselta. Tekoja tutkitaan tämänhetkisen tiedon perusteella epäiltynä kolmena murhan yrityksenä.
Väkivallanteko tapahtui eilen tiistaina 20.5. hiukan ennen kello yhtätoista. Poliisi otti epäillyn kiinni 12 minuuttia hälytyksestä.
Eilen tiistaina 20.5. Pirkkalassa Vähäjärven koululla tapahtui teräaseella toteutettu väkivallanteko, jossa loukkaantui kolme alle 15-vuotiasta tyttöä. Poliisi otti epäillyn, samaa koulua käyvän 16-vuotiaan pojan, kiinni 12 minuuttia siitä, kun poliisi sai kyseisen tehtävän hätäkeskukselta. Tekoja tutkitaan tämänhetkisen tiedon perusteella epäiltynä kolmena murhan yrityksenä.
Poliisi jatkaa väkivallanteon tutkintaa muun muassa kuulemalla asianosaisia ja epäiltyä. -Avoimia kysymyksiä on vielä paljon, mutta niitä emme voi tässä vaiheessa tutkintaa kommentoida. Meillä on myös paljon materiaalia läpikäytävänä, toteaa tutkinnan yleisjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen.
Poliisilla on riittävästi havaintoja eilen tapahtuneesta väkivallanteosta. Jos sinulla on jotakin tietoa tapahtuneeseen liittyen aiemmilta päiviltä, ilmoita havaintosi ja tietosi poliisille sähköpostilla vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi. Poliisi kiittää tähän mennessä saamistaan havainnoista ja vihjeistä.
Poliisi tiedottaa väkivallanteon tutkintaan liittyen seuraavan kerran huomenna torstaina 22.5. kello 10 mennessä.
]]>
Lähde: Poliisi.fi