NordenBladet — Keskusrikospoliisi on jatkanut yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa liittyen Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiseen liittyvään tutkintaan. Mahdolliset toimenpiteet Kiinan ja Hong Kongin viranomaisten tekemään tutkintaan liittyen ovat kuitenkin asioita, joista tiedottavat toimivaltaiset viranomaiset itse.Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiseen liittyvän tapauksen esitutkinta on Keskusrikospoliisissa käynnissä. Tapahtumien selvittämiseksi Suomi ja Viro perustivat yhteisen tutkintaryhmän. Asiaa on tutkittu alusta lähtien yhteisessä tutkintaryhmässä Viron lainvalvontaviranomaisten kanssa. Tapauksen selvittämisessä on tehty yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa huomioiden myös aluksen lippuvaltio, eli Hong Kongin erityishallintoalue. – Oikeusavun perusteella tehty yhteistyömme on pitänyt sisällään useita tapaamisia ja tiedonvaihtoa tapahtumien selvittämiseksi asiaan liittyvien tahojen välillä. Mahdolliset tutkintatoimet Kiinan ja Hong Kongin viranomaisten tekemään tutkintaan liittyen ovat kuitenkin asioita, joista tiedottavat toimivaltaiset viranomaiset itse, sanoo rikosylikomisario Risto Lohi Keskusrikospoliisista.Balticconnector -kaasuputki vaurioitui Suomenlahdella 8.10. 2023. Esitutkinnan perusteella katsotaan, että vaurion aiheutti Hong Kongin lipun alla purjehtivan Newnew Polar Bear -aluksen ankkuri. 

Keskusrikospoliisi on jatkanut yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa liittyen Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiseen liittyvään tutkintaan. Mahdolliset toimenpiteet Kiinan ja Hong Kongin viranomaisten tekemään tutkintaan liittyen ovat kuitenkin asioita, joista tiedottavat toimivaltaiset viranomaiset itse.

Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiseen liittyvän tapauksen esitutkinta on Keskusrikospoliisissa käynnissä. Tapahtumien selvittämiseksi Suomi ja Viro perustivat yhteisen tutkintaryhmän. Asiaa on tutkittu alusta lähtien yhteisessä tutkintaryhmässä Viron lainvalvontaviranomaisten kanssa. Tapauksen selvittämisessä on tehty yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa huomioiden myös aluksen lippuvaltio, eli Hong Kongin erityishallintoalue. 

– Oikeusavun perusteella tehty yhteistyömme on pitänyt sisällään useita tapaamisia ja tiedonvaihtoa tapahtumien selvittämiseksi asiaan liittyvien tahojen välillä. Mahdolliset tutkintatoimet Kiinan ja Hong Kongin viranomaisten tekemään tutkintaan liittyen ovat kuitenkin asioita, joista tiedottavat toimivaltaiset viranomaiset itse, sanoo rikosylikomisario Risto Lohi Keskusrikospoliisista.

Balticconnector -kaasuputki vaurioitui Suomenlahdella 8.10. 2023. Esitutkinnan perusteella katsotaan, että vaurion aiheutti Hong Kongin lipun alla purjehtivan Newnew Polar Bear -aluksen ankkuri. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi