NordenBladet — Jo vuosikymmenten perinteenä vapun vietto on siirtynyt varsinaisesta vapun päivästä sitä edeltävälle yölle. Ainakin poliisin näkökulmasta katsottuna. Samaa ilmiötä on tietenkin mm uudessa vuodessa ja juhannuksessa.Mikkelin yöstä kirjautui tiedotteen tekohetkeen mennessä kolme pahoinpitelyä esitutkintaan. Kaksi nuorison suosimassa Kirkkopuistossa (puisto, jossa ei ole kirkkoa) ja yksi ravitsemusliikkeessä. Kaikissa yksittäisiä lyöntejä. Yksittäisiä ilmoituksia voi tulla perästä päin myöhemmin poliisin tietoon. Alkutietojen perusteella selvittiin vähäisillä vammoilla. Myöskään rattijuopumustapaukset eivät ole uutta juhlan luonne huomioon ottaen. Niitä ilmituli kolme kappaletta. Yksi Varkaudessa (Varkaus poliisin jaossa eteläistä aluetta), yksi Mikkelissä ja yksi Savonlinnassa. Tällä kertaa poliisi ehti kaikissa väliin ennen ulosajoa. Savonlinan törkeä rattijuopumus oli ns perinteisen kaavan mukainen. Naapurikunnasta saapunut seurue nuoria oli päihtynyt vapun vietossa ja suunta oli aamulla auringon jo noustua viiden jälkeen kotimatkalle. Huonon itsekurin takia myös kuljettaja 2006 syntynyt mies oli 0,9 mg/L humalassa ja näin ollen menetti ajo-oikeutensa. Varsinaisia poliisn majoitustiloja tarvitsi vain muutama väsähtänyt vaputtaja…Konstaapeli Reinikainen
Jo vuosikymmenten perinteenä vapun vietto on siirtynyt varsinaisesta vapun päivästä sitä edeltävälle yölle. Ainakin poliisin näkökulmasta katsottuna. Samaa ilmiötä on tietenkin mm uudessa vuodessa ja juhannuksessa.
Mikkelin yöstä kirjautui tiedotteen tekohetkeen mennessä kolme pahoinpitelyä esitutkintaan. Kaksi nuorison suosimassa Kirkkopuistossa (puisto, jossa ei ole kirkkoa) ja yksi ravitsemusliikkeessä. Kaikissa yksittäisiä lyöntejä. Yksittäisiä ilmoituksia voi tulla perästä päin myöhemmin poliisin tietoon. Alkutietojen perusteella selvittiin vähäisillä vammoilla.
Myöskään rattijuopumustapaukset eivät ole uutta juhlan luonne huomioon ottaen. Niitä ilmituli kolme kappaletta. Yksi Varkaudessa (Varkaus poliisin jaossa eteläistä aluetta), yksi Mikkelissä ja yksi Savonlinnassa. Tällä kertaa poliisi ehti kaikissa väliin ennen ulosajoa.
Savonlinan törkeä rattijuopumus oli ns perinteisen kaavan mukainen. Naapurikunnasta saapunut seurue nuoria oli päihtynyt vapun vietossa ja suunta oli aamulla auringon jo noustua viiden jälkeen kotimatkalle. Huonon itsekurin takia myös kuljettaja 2006 syntynyt mies oli 0,9 mg/L humalassa ja näin ollen menetti ajo-oikeutensa.
Varsinaisia poliisn majoitustiloja tarvitsi vain muutama väsähtänyt vaputtaja…
Konstaapeli Reinikainen
]]>
Lähde: Poliisi.fi