Oulun alueella maanantaina tapahtuneita

NordenBladet — Oulun alueella maanantaina poliisia työllistivät näpistelijät ja Limingassa paloi autiotalo

Maanantaina aamulla Kempeleessä mies aiheutti häiriötä huoltoasemalla ja työnsi tavaraa omaan kassiinsa ja poistui maksamatta tuotteita. Poliisipartio tapasi näpistelijän ja tavarat otettiin poliisin haltuun ja palautettiin takaisin myymälään. Henkilöllä oli 55 kappaletta aiempia anastusrikoksia vuoden sisällä.

Lumijoella poliisi tapasi autoilijan, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettaja syyllistyi kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ilmeni myös, että kuljettajalla oli 5 aiempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.

Iltapäivällä Oulun Toppilassa päihtynyt mies yritti näpistellä alkoholituotteita päivittäistavarakaupassa, mutta henkilö otettiin kiinni ja tuotteet saatiin takaisin. Henkilö oli syyllistynyt 40 kertaa aiemmin vuoden sisällä anastusrikokseen, viimeisimmän kerran aamulla Haukiputaalla heti poliisivankilasta pois päästyään. Henkilö oli siinä määrin päihtynyt, että asioiminen oli mahdotonta ja henkilö toimitettiin poliisin säilöön.

Oulun keskustassa myös aikuinen mies näpisteli tavaratalokaupassa ja poliisi epäilee henkilöä näpistyksestä.

Limingassa paloi autio ja asumaton omakotitalo maanantaina illalla. Poliisi tutkii tapahtumaa vahingontekona. Palon lähellä ei ollut asuintaloja. Poliisi tutkii palon syytä. ]]>

Oulun alueella maanantaina poliisia työllistivät näpistelijät ja Limingassa paloi autiotalo

Maanantaina aamulla Kempeleessä mies aiheutti häiriötä huoltoasemalla ja työnsi tavaraa omaan kassiinsa ja poistui maksamatta tuotteita. Poliisipartio tapasi näpistelijän ja tavarat otettiin poliisin haltuun ja palautettiin takaisin myymälään. Henkilöllä oli 55 kappaletta aiempia anastusrikoksia vuoden sisällä.

Lumijoella poliisi tapasi autoilijan, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettaja syyllistyi kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ilmeni myös, että kuljettajalla oli 5 aiempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.

Iltapäivällä Oulun Toppilassa päihtynyt mies yritti näpistellä alkoholituotteita päivittäistavarakaupassa, mutta henkilö otettiin kiinni ja tuotteet saatiin takaisin. Henkilö oli syyllistynyt 40 kertaa aiemmin vuoden sisällä anastusrikokseen, viimeisimmän kerran aamulla Haukiputaalla heti poliisivankilasta pois päästyään. Henkilö oli siinä määrin päihtynyt, että asioiminen oli mahdotonta ja henkilö toimitettiin poliisin säilöön.

Oulun keskustassa myös aikuinen mies näpisteli tavaratalokaupassa ja poliisi epäilee henkilöä näpistyksestä.

Limingassa paloi autio ja asumaton omakotitalo maanantaina illalla. Poliisi tutkii tapahtumaa vahingontekona. Palon lähellä ei ollut asuintaloja. Poliisi tutkii palon syytä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory