Yksi henkilö menehtyi nokkakolarissa Pietarsaaressa

NordenBladet — Pietarsaaressa Kolpintiellä tapahtui yhden henkilön kuolemaan johtanut kolari maanantaina 30.9. noin klo 13.10 aikaan.

Henkilöautoa kuljettanut mies ajoi Kolpintietä kohti valtatietä 8. Launissaarentien risteyksen läheisyydessä henkilöauto ajautui vastaan tulevalle kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen kuorma-autoon. Henkilöauton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla. Kolarissa oli osallisena lisäksi toinen henkilöauto. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia. Kuorma-auton ja toisen henkilöauton kuljettajat eivät alustavan tiedon mukaan loukkaantuneet vakavasti, mutta heidät kuljetettiin tarkastettavaksi. 
Olosuhteet olivat kolarin tapahtuessa hyvät. Paikalla on 80 km/h nopeusrajoitus.
Poliisi tutkii kolariin johtaneita syitä.   ]]>

Pietarsaaressa Kolpintiellä tapahtui yhden henkilön kuolemaan johtanut kolari maanantaina 30.9. noin klo 13.10 aikaan.

Henkilöautoa kuljettanut mies ajoi Kolpintietä kohti valtatietä 8. Launissaarentien risteyksen läheisyydessä henkilöauto ajautui vastaan tulevalle kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen kuorma-autoon. Henkilöauton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla. Kolarissa oli osallisena lisäksi toinen henkilöauto. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia. Kuorma-auton ja toisen henkilöauton kuljettajat eivät alustavan tiedon mukaan loukkaantuneet vakavasti, mutta heidät kuljetettiin tarkastettavaksi. 

Olosuhteet olivat kolarin tapahtuessa hyvät. Paikalla on 80 km/h nopeusrajoitus.

Poliisi tutkii kolariin johtaneita syitä. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory