NordenBladet — Rautavaaran riistanhoitoyhdistys suoritti karhun karkottamistehtävää (SRVA-tehtävä) Rautavaaralla Marjomäentiellä sunnuntaina 15.9.2024, kun piha-alueella sijaitsevat mehiläispesät olivat houkutelleet karhun pihalle jo useampana päivänä. Poliisi oli päättänyt karhun karkottamisesta lauantaina.
Suurriistavirka-apu eli SRVA-toimijat tavoittivat aamupäivän aikana pihavierailuja tehneen karhun noin 600 metrin päästä pihasta, ja aloittivat karhun karkotustoimenpiteet kahdella ajavalla koiralla. Aikuinen karhu ei ollut kuitenkaan halukas liikkumaan koirien edellä, ja tappoi tehtävässä käytetyn plottinajokoiran.
SRVA-toimijat jatkoivat toisella koiralla karkottamistehtävän hoitoa, ja lopulta karhu saatiin liikkeelle. Karkotustehtävä päättyi iltapäivällä noin 5,5 km päähän aloituspaikasta.
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu SRVA-toimijoiden vakuutusturvasta. Tässä vahinkotilanteessa vakuutusturva tulee Metsästäjävakuutuksen kautta. Metsästäjävakuutuksesta korvataan suurriistavirka-aputehtävässä vakuutetulle metsästyskoiralle aiheutunut vahinko. Jos koira kuolee tehtävän yhteydessä, vakuutuksesta korvataan koiran arvo vahinkohetkellä. Koiran vahinkohetken mukaisen arvon määrittää tarvittaessa Suomen Kennelliitto ry. ]]>
Rautavaaran riistanhoitoyhdistys suoritti karhun karkottamistehtävää (SRVA-tehtävä) Rautavaaralla Marjomäentiellä sunnuntaina 15.9.2024, kun piha-alueella sijaitsevat mehiläispesät olivat houkutelleet karhun pihalle jo useampana päivänä. Poliisi oli päättänyt karhun karkottamisesta lauantaina.
Suurriistavirka-apu eli SRVA-toimijat tavoittivat aamupäivän aikana pihavierailuja tehneen karhun noin 600 metrin päästä pihasta, ja aloittivat karhun karkotustoimenpiteet kahdella ajavalla koiralla. Aikuinen karhu ei ollut kuitenkaan halukas liikkumaan koirien edellä, ja tappoi tehtävässä käytetyn plottinajokoiran.
SRVA-toimijat jatkoivat toisella koiralla karkottamistehtävän hoitoa, ja lopulta karhu saatiin liikkeelle. Karkotustehtävä päättyi iltapäivällä noin 5,5 km päähän aloituspaikasta.
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu SRVA-toimijoiden vakuutusturvasta. Tässä vahinkotilanteessa vakuutusturva tulee Metsästäjävakuutuksen kautta. Metsästäjävakuutuksesta korvataan suurriistavirka-aputehtävässä vakuutetulle metsästyskoiralle aiheutunut vahinko. Jos koira kuolee tehtävän yhteydessä, vakuutuksesta korvataan koiran arvo vahinkohetkellä. Koiran vahinkohetken mukaisen arvon määrittää tarvittaessa Suomen Kennelliitto ry.
]]>
Lähde: Poliisi.fi