Vaarallinen liikennekäyttäytyminen herättää huolta Saarijärvellä

NordenBladet — Poliisin tietoon on tullut, että Saarijärvellä huolta aiheuttaa joidenkin nuorten mopon ja auton kuljettajien vaarallinen ja häiritsevä ajotapa liikenteessä. Poliisi pyrkii tehostamaan valvontaa alueella.

Poliisi on saanut erityisesti kesän mittaan asukkailta useita ilmoituksia kovaäänisistä autoista ja mopoista, sekä kaahailuista, keulimisesta ja kumin polttamisesta Saarijärven keskustassa. Ilmoitusten mukaan vaarallinen ja häiritsevä ajotapa on aiheuttanut keskustassa toistuvia vaaratilanteita kaahailun ja muiden liikkujien huomiotta jättämisen vuoksi. Kovaääniset ajoneuvot ovat ilmoitusten mukaan aiheuttaneet myös ympärivuorokautista meluhaittaa. Vaarallisen ajotavan vuoksi vanhemmat ovat ilmoittaneet olevansa huolissaan kouluikäisistä lapsistaan liikenteessä, sillä tällä hetkellä moni koululainen kulkee siellä ensimmäisiä kertoja yksin.

Poliisi jakaa tämän huolen ja sen valvonnassa saamat havainnot vahvistavat sitä. Kesän aikana poliisi on joutunut puuttumaan nuorten toimintaan liikenteessä Saarijärvellä. Poliisin tietoon on tullut muun muassa neljä epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, joissa epäiltynä on nuoria henkilöitä. Kyse on ollut esimerkiksi rajuista ylinopeuksista tai tapauksista, joissa epäilty on ajanut poliisia karkuun liikennettä vakavasti vaarantaen.

Myös Saarijärven kaupungin edustajat ovat ilmoittaneet poliisille huolestaan paikkakunnan liikennekäyttäytymiseen liittyen. Poliisi on keskustellut asiasta kaupunginjohdon ja -hallituksen kanssa. Näiden keskustelujen sekä poliisin omien havaintojen pohjalta poliisi tehostaa valvontaa alueella ja puuttuu epäkohtiin liikenteessä.

– Poliisi pyrkii tehostamaan liikennevalvontaa Saarijärven keskustan alueella etenkin ilta-aikaan ja viikonloppuisin. Vaaralliseen liikennekäyttäytymiseen tullaan ensisijaisesti puuttumaan neuvoin, kehotuksin ja käskyin yhteistyössä nuorison kanssa, kertoo rikosylikomisario Sami Salo.
Poliisi vetoaa nuorten huoltajia selvittämään, millaisella ajopelillä nuori kulkee ja millä tavoin hän sitä kuljettaa. Huoltajan tulee tarkistaa, että mopo on hyvässä ajokunnossa eikä sitä ole viritetty. Huoltajan on tärkeä opastaa nuorta ajamaan liikenteessä oma ja muiden turvallisuus huomioon ottaen.
Kaikkien kuskien on hyvä muistaa, että liikenteen vaarantamisella on seurauksensa ja pahimmassa tapauksessa ne eivät jää vain sakkoihin tai ajokieltoon. Seurauksena voi olla oma tai jonkun muun vakava loukkaantuminen tai kuolema.
]]>

Poliisin tietoon on tullut, että Saarijärvellä huolta aiheuttaa joidenkin nuorten mopon ja auton kuljettajien vaarallinen ja häiritsevä ajotapa liikenteessä. Poliisi pyrkii tehostamaan valvontaa alueella.

Lähde: Poliisi.fi

Mainos:

High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory