Poliisi tutkii kahta Nokialla tapahtunutta tapon yritystä

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilla on tutkittavana kaksi erillistä tällä viikolla tapahtunutta väkivaltarikosta, joista molempia tutkitaan epäiltynä tapon yrityksenä.

Poliisi sai 9.9.2024 noin kello 21.00 aikaan hälytystehtävän Nokialle yksityisasuntoon epäillyn väkivaltarikoksen takia. Tapahtumapaikalla ilmenneiden seikkojen perusteella poliisi käynnisti esitutkinnan epäillystä tapon yrityksestä.
Teon johdosta on ollut pidätettynä yksi henkilö, jonka Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi 12.9.2024 todennäköisin syin teosta epäiltynä. Vangittu henkilö ja rikoksen uhri tunsivat toisensa entuudestaan. Rikoksen uhri on toipumassa saamistaan vammoista, eikä hänellä ole hengenvaaraa.
Tapon yritys Nokian Koskenmäessä
Poliisi sai tiistaina 11.9.2024 klo 19 aikaan hätäkeskukselta tehtävän Nokialle. Ilmoituksen mukaan Nokian Koskenmäessä oli tapahtunut puukotus yksityisasunnossa.
Poliisi otti tapahtumapaikalta yhden henkilön kiinni epäiltynä tapon yrityksestä. Epäilty ja uhri tunsivat toisensa. Tämän hetkisen tiedon mukaan tapaukseen ei liity muita henkilöitä eikä vaaraa ole aiheutunut ulkopuolisille. Paikalla oli useita poliisin ja ensihoidon yksiköitä. Uhri kuljetettiin ensihoidon jälkeen sairaalaan.
Poliisi jatkaa molempien rikosten selvittämistä eikä tiedota tapauksista tässä vaiheessa enempää tutkinnan turvaamiseksi. ]]>

Sisä-Suomen poliisilla on tutkittavana kaksi erillistä tällä viikolla tapahtunutta väkivaltarikosta, joista molempia tutkitaan epäiltynä tapon yrityksenä.

Poliisi sai 9.9.2024 noin kello 21.00 aikaan hälytystehtävän Nokialle yksityisasuntoon epäillyn väkivaltarikoksen takia. Tapahtumapaikalla ilmenneiden seikkojen perusteella poliisi käynnisti esitutkinnan epäillystä tapon yrityksestä.

Teon johdosta on ollut pidätettynä yksi henkilö, jonka Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi 12.9.2024 todennäköisin syin teosta epäiltynä. Vangittu henkilö ja rikoksen uhri tunsivat toisensa entuudestaan. Rikoksen uhri on toipumassa saamistaan vammoista, eikä hänellä ole hengenvaaraa.

Tapon yritys Nokian Koskenmäessä

Poliisi sai tiistaina 11.9.2024 klo 19 aikaan hätäkeskukselta tehtävän Nokialle. Ilmoituksen mukaan Nokian Koskenmäessä oli tapahtunut puukotus yksityisasunnossa.

Poliisi otti tapahtumapaikalta yhden henkilön kiinni epäiltynä tapon yrityksestä. Epäilty ja uhri tunsivat toisensa. Tämän hetkisen tiedon mukaan tapaukseen ei liity muita henkilöitä eikä vaaraa ole aiheutunut ulkopuolisille. Paikalla oli useita poliisin ja ensihoidon yksiköitä. Uhri kuljetettiin ensihoidon jälkeen sairaalaan.

Poliisi jatkaa molempien rikosten selvittämistä eikä tiedota tapauksista tässä vaiheessa enempää tutkinnan turvaamiseksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory