Lapsen turvaistuin tarpeen lyhyilläkin matkoilla – lähes kymmenesosa eri mieltä
NordenBladet — Lapsen on käytettävä turvaistuinta autossa matkustaessaan kaikkein lyhyimmilläkin matkoilla, vaikka aikuinen kokisi sen tarpeettomaksi. Liikenneturva osallistuu poliisin turvaistuinvalvontaan syyskuussa eri puolilla maata. Poliisi valvoo turvavöiden ja -istuinten käyttöä 16. -20.9.2024.
Lasta ei saa kuljettaa sylissä
Pienelle lapselle turvallisin paikka autossa on turvaistuimessa takapenkillä selkä menosuuntaan, myös lyhyillä matkoilla. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista 9 % oli sitä mieltä, että lyhyellä matkalla pientä lasta voi kuljettaa turvallisesti ilman turvaistuintakin.*
”Lyhyelläkin matkalla voi tulla äkkijarrutuksia tai sattua onnettomuus eikä onnettomuus varoita etukäteen tulostaan. Lapsen on lain mukaan käytettävä lasten turvalaitetta autossa matkustaessaan, kunnes hän on 135 cm pitkä”, kertoo poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta.
Katajiston mukaan kielletty, mutta aiemmin melko yleinen ja erityisen vaarallinen tapa kuljettaa lasta vanhemman sylissä, on onneksi muuttunut harvinaiseksi. Turvalaitteiden käytössä on edelleen puutteita.
Turvavyöistuin käytössä 150 cm saakka
Liikenneturva suosittelee, että lapsi istuu selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa niin pitkään kuin mahdollista, kuitenkin vähintään nelivuotiaaksi saakka. Lapsen pää on painava ja niska herkkä, ja selkä menosuuntaan olevissa istuimissa ne saavat parhaimman tuen törmäystilanteessa. Koukussa olevat jalat eivät ole lapselle haitaksi eivätkä riittävä syy kääntää turvaistuinta kasvot menosuuntaan liian aikaisin.
Turvaistuimen jälkeen lapsi siirtyy turvavyöistuimeen ja sitä on hyvä käyttää, kunnes lapsi on 150 cm pitkä. Turvavyöistuin on turvallisin valinta, sillä siinä auton turvavyö asettuu lapsen kannalta oikealle korkeudelle sekä se suojaa mahdollisessa onnettomuustilanteessa myös sivuilta.
Lapsen turvallisuus on vanhemman vastuulla
Kun vanhempi ei anna lapselle vaihtoehtoja, niin tenava tottuu istumaan turvaistuimessa eikä keskustelua sen käytöstä tarvitse käydä joka kerta erikseen.
”Aikuinen on se, joka päättää, että lasta kuljetetaan niin kuin laki vaatii. Aikuinen on myös vastuussa lapsen turvallisuudesta, joten neuvotteluvaraa turvaistuimen käytölle ei tule antaa”, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara ja antaa vinkin kiukuttelevien lasten vanhemmille: ”Lapselle voi kertoa, että laki määrää hänet istumaan turvaistuimessa. Vastaan tuleva poliisi voi antaa sakkoja, jos lakia ei noudateta.”
Poliisi valvoo turvavöiden ja -istuinten käyttöä 16. – 20.9.2024
Turvavöiden käytön laiminlyönnistä seuraa aikuisille lähtökohtaisesti 70 euron liikennevirhemaksu. Jos vanhempi tai kuljettaja laiminlyö lapsen turvalaitteen käytön, katsotaan se Katajiston mukaan lähtökohtaisesti liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi, koska se aiheuttaa vaaraa toisen, tässä tapauksessa lapsen, turvallisuudelle.
Liikenneturva on mukana poliisin valvonnoissa opastamassa ja antamassa vinkkejä lasten turvalliseen kuljettamiseen näillä paikkakunnilla:
To 12.9. Sulkava ja Juva
Ma 16.9. Kirkkonummi
Ti 17.9. Rovaniemi
Ti 17.9. Tampere
Ke 18.9. Iisalmi
Pe 20.9. Lahti
Pe 20.9. Oulu
]]>
Lapsen on käytettävä turvaistuinta autossa matkustaessaan kaikkein lyhyimmilläkin matkoilla, vaikka aikuinen kokisi sen tarpeettomaksi. Liikenneturva osallistuu poliisin turvaistuinvalvontaan syyskuussa eri puolilla maata. Poliisi valvoo turvavöiden ja -istuinten käyttöä 16. -20.9.2024.
Lasta ei saa kuljettaa sylissä
Pienelle lapselle turvallisin paikka autossa on turvaistuimessa takapenkillä selkä menosuuntaan, myös lyhyillä matkoilla. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista 9 % oli sitä mieltä, että lyhyellä matkalla pientä lasta voi kuljettaa turvallisesti ilman turvaistuintakin.*
”Lyhyelläkin matkalla voi tulla äkkijarrutuksia tai sattua onnettomuus eikä onnettomuus varoita etukäteen tulostaan. Lapsen on lain mukaan käytettävä lasten turvalaitetta autossa matkustaessaan, kunnes hän on 135 cm pitkä”, kertoo poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta.
Katajiston mukaan kielletty, mutta aiemmin melko yleinen ja erityisen vaarallinen tapa kuljettaa lasta vanhemman sylissä, on onneksi muuttunut harvinaiseksi. Turvalaitteiden käytössä on edelleen puutteita.
Turvavyöistuin käytössä 150 cm saakka
Liikenneturva suosittelee, että lapsi istuu selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa niin pitkään kuin mahdollista, kuitenkin vähintään nelivuotiaaksi saakka. Lapsen pää on painava ja niska herkkä, ja selkä menosuuntaan olevissa istuimissa ne saavat parhaimman tuen törmäystilanteessa. Koukussa olevat jalat eivät ole lapselle haitaksi eivätkä riittävä syy kääntää turvaistuinta kasvot menosuuntaan liian aikaisin.
Turvaistuimen jälkeen lapsi siirtyy turvavyöistuimeen ja sitä on hyvä käyttää, kunnes lapsi on 150 cm pitkä. Turvavyöistuin on turvallisin valinta, sillä siinä auton turvavyö asettuu lapsen kannalta oikealle korkeudelle sekä se suojaa mahdollisessa onnettomuustilanteessa myös sivuilta.
Lapsen turvallisuus on vanhemman vastuulla
Kun vanhempi ei anna lapselle vaihtoehtoja, niin tenava tottuu istumaan turvaistuimessa eikä keskustelua sen käytöstä tarvitse käydä joka kerta erikseen.
”Aikuinen on se, joka päättää, että lasta kuljetetaan niin kuin laki vaatii. Aikuinen on myös vastuussa lapsen turvallisuudesta, joten neuvotteluvaraa turvaistuimen käytölle ei tule antaa”, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara ja antaa vinkin kiukuttelevien lasten vanhemmille:
”Lapselle voi kertoa, että laki määrää hänet istumaan turvaistuimessa. Vastaan tuleva poliisi voi antaa sakkoja, jos lakia ei noudateta.”
Poliisi valvoo turvavöiden ja -istuinten käyttöä 16. – 20.9.2024
Turvavöiden käytön laiminlyönnistä seuraa aikuisille lähtökohtaisesti 70 euron liikennevirhemaksu. Jos vanhempi tai kuljettaja laiminlyö lapsen turvalaitteen käytön, katsotaan se Katajiston mukaan lähtökohtaisesti liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi, koska se aiheuttaa vaaraa toisen, tässä tapauksessa lapsen, turvallisuudelle.
Liikenneturva on mukana poliisin valvonnoissa opastamassa ja antamassa vinkkejä lasten turvalliseen kuljettamiseen näillä paikkakunnilla:
- To 12.9. Sulkava ja Juva
- Ma 16.9. Kirkkonummi
- Ti 17.9. Rovaniemi
- Ti 17.9. Tampere
- Ke 18.9. Iisalmi
- Pe 20.9. Lahti
- Pe 20.9. Oulu
]]>
Lähde: Poliisi.fi