NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 199 tehtävää.

Sunnuntaina klo 10 Riihimäellä partio pysäytti henkilöauton V.I. Oksasenkadulla. Autoa kuljetti 25-vuotias mies, jolla ei ole koskaan ollut mitään ajo-oikeutta. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja tämä oli vuoden sisällä kahdeksas kerta.
Riihimäellä Eteläisellä Puistokadulla sunnuntaina päivällä klo 13 aikaan partio pysäytti entuudestaan tuntemansa miehen kuljettaman henkilöauton. Noin 20-vuotias mies oli ajokiellossa ja hänellä on aikaisempia kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden sisällä kuusi kappaletta. Miestä epäillään jälleen samaisesta rikoksesta.
Sunnuntai-iltana klo 20 partio pysäytti Lahdessa Urpupolulla henkilöauton, jota kuljetti noin 20-vuotias mies. Mies oli ajokiellossa ja hän puhalsi alkometriin lukeman 0.56 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.]]>

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 199 tehtävää.

Sunnuntaina klo 10 Riihimäellä partio pysäytti henkilöauton V.I. Oksasenkadulla. Autoa kuljetti 25-vuotias mies, jolla ei ole koskaan ollut mitään ajo-oikeutta. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja tämä oli vuoden sisällä kahdeksas kerta.

Riihimäellä Eteläisellä Puistokadulla sunnuntaina päivällä klo 13 aikaan partio pysäytti entuudestaan tuntemansa miehen kuljettaman henkilöauton. Noin 20-vuotias mies oli ajokiellossa ja hänellä on aikaisempia kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden sisällä kuusi kappaletta. Miestä epäillään jälleen samaisesta rikoksesta.

Sunnuntai-iltana klo 20 partio pysäytti Lahdessa Urpupolulla henkilöauton, jota kuljetti noin 20-vuotias mies. Mies oli ajokiellossa ja hän puhalsi alkometriin lukeman 0.56 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi