Liikennejuopumuksia Lieksassa ja Nurmeksessa, Joensuussa Ilovaarirock mennyt rauhallisesti

NordenBladet — Maltillinen Ilovaarirock viikonloppu Joensuussa, maakunnissa liikennejuopumuksia.

Ilovaarirock Joensuussa ei ole aiheuttanut poliisille merkittävissä määrin tehtäviä viikonloppuna. Juhlakansa on ollut liikkeellä ilmeisen rauhassa, ja häiriömäärät eivät ole poikenneet normaalista kesäviikonlopusta. Ilosaarirock häämöttää jo kulman takana joten poliisin näkökulmasta tällä linjalla on hyvä jatkaa kohti rokkiviikkoa. 
Kuitenkin jonkin verran on jouduttu puuttumaan elämiseen sekä olemiseen ja mm. liikenteenvalvonnassa poliisin tietoon tulikin muutamia liikennejuopumuksia maakunnasta.
Lauantaina puolen päivän jälkeen Lieksan keskustasta tuli ilmoitus poliisille, että etanolille tuoksuva nainen nukkui kuljettajan paikalla henkilöautossa, kauppaliikkeen parkkipaikalla. Poliisipartio kävi paikalla ja löysi nukkujan. Puhuttelun jälkeen nainen poistettiin kävellen paikalta.
Nainen oli myöhemmin palannut autolleen ja lähtenyt ajelulle.  Poliisi pysäytti ajon Kainuuntiellä. Nainen puhalsi tuossa vaiheessa yli rattijuopumusrajan ja hänen matkansa jatkui poliisin kyydillä verikokeisiin. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Nurmeksen keskustassa puoli yhdeksän aikaan lauantai-iltana poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan. Alkometripuhallus nousi yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Mieskuljettaja toimitettiin verikokeisiin ja määrättiin ajokieltoon. Asian selvitys jatkuu esitutkinnassa.
 ]]>

Maltillinen Ilovaarirock viikonloppu Joensuussa, maakunnissa liikennejuopumuksia.

Lähde: Poliisi.fi

Mainos:

High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory