Imatranajo alkoi poliisin näkökulmasta rauhallisesti

NordenBladet — Tapahtuman avauspäivässä ei ollut poliisin näkökulmasta merkittäviä häiriötilanteita.

Moottoriurheilutapahtuma Imatranajon ensimmäinen tapahtumapäivä ei lisännyt poliisitehtävien määrää Imatralla. Tapahtuma alkoi poliisin näkökulmasta rauhallisesti.
-Päihteisiin liittyviä tehtäviä meillä oli jonkin verran, mutta ne olivat pitkälti tavanomaisia eikä niitä ollut tavallista torstaita enempää. Meidän näkökulmastamme tapahtuma alkoi rauhallisesti, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen komisario Juha Hassel.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos valvoo tapahtuman aikana tehostetusti myös liikenteessä. Torstaipäivän aikana poliisi määräsi Imatralla viisi sakkoa liikennerikoksista. Sakoista yhden poliisi määräsi kortitta ajosta ja yhden suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohittamisesta pysäyttämättä. Kolme sakkoa poliisi määräsi ylinopeuden ajamisesta. 
Komisario Juha Hassel mainitsee, etteivät liikennerikoksetkaan vaikuta liittyvän Imatranajoon, vaan ovat tavanomaisia liikennevalvonnan tuloksia. 
-Me olemme varautuneet kaikenlaisiin häiriöihin tapahtuman aikana, mutta toivon että tapahtuma jatkuu yhtä rauhallisesti, kuin se on alkanut. Toivotamme tapahtuman kävijöille turvallista ja mukavaa viikonloppua moottoriurheilun parissa, Hassel päättää. ]]>

Tapahtuman avauspäivässä ei ollut poliisin näkökulmasta merkittäviä häiriötilanteita.

Moottoriurheilutapahtuma Imatranajon ensimmäinen tapahtumapäivä ei lisännyt poliisitehtävien määrää Imatralla. Tapahtuma alkoi poliisin näkökulmasta rauhallisesti.

Päihteisiin liittyviä tehtäviä meillä oli jonkin verran, mutta ne olivat pitkälti tavanomaisia eikä niitä ollut tavallista torstaita enempää. Meidän näkökulmastamme tapahtuma alkoi rauhallisesti, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen komisario Juha Hassel.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos valvoo tapahtuman aikana tehostetusti myös liikenteessä. Torstaipäivän aikana poliisi määräsi Imatralla viisi sakkoa liikennerikoksista. Sakoista yhden poliisi määräsi kortitta ajosta ja yhden suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohittamisesta pysäyttämättä. Kolme sakkoa poliisi määräsi ylinopeuden ajamisesta. 

Komisario Juha Hassel mainitsee, etteivät liikennerikoksetkaan vaikuta liittyvän Imatranajoon, vaan ovat tavanomaisia liikennevalvonnan tuloksia. 

Me olemme varautuneet kaikenlaisiin häiriöihin tapahtuman aikana, mutta toivon että tapahtuma jatkuu yhtä rauhallisesti, kuin se on alkanut. Toivotamme tapahtuman kävijöille turvallista ja mukavaa viikonloppua moottoriurheilun parissa, Hassel päättää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory