Turun toukokuisen ampumistapauksen esitutkinta valmistui

NordenBladet — Poliisi epäilee kahta miestä toisiinsa kohdistuneista tapon yrityksistä.Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 6. toukokuuta Turussa tapahtuneesta ampumisesta, jossa loukkaantui vakavasti yksi henkilö. Tilanne sai alkunsa Turun Hepokullasta Varkkavuorenkadulta, josta kolme toisilleen tuttua nelikymppistä henkilöä, kaksi miestä ja nainen, suuntasivat autolla kohti Tampereen valtatietä. Poliisi epäilee molempien miesten ampuneen auton sisällä useita laukauksia toisiaan kohti. – Esitutkinnassa täsmentyi, että ampumiset tapahtuivat vasta Tampereen valtatiellä Vahdontien risteyksen kohdalla, mistä poliisipartio lopulta myös tavoitti ajoneuvon ja osalliset, kertoo rikoskomisario Tuomas Järvenpää. Toinen epäilty loukkaantui tilanteessa vakavasti ja hänet toimitettiin paikan päältä sairaalahoitoon. Muille autossa olleille ei aiheutunut tilanteessa vammoja. Ampumisten taustalla riitaa Poliisi epäilee molempia miehiä toisiinsa kohdistuneista tapon yrityksistä. Poliisin tietojen mukaan teon taustalla on henkilöiden välinen riita.  – Esitutkinnassa kävi ilmi, että teon motiivina oli kahden hengen välinen riita, jonka syy ei kuitenkaan täysin selvinnyt poliisille, Järvenpää toteaa.Lisäksi poliisi epäilee asiassa ampuma-aserikoksia sekä vaaran aiheuttamista, joka kohdistui ajoneuvon kuljettajana toimineeseen naiseen. Naista ei ole enää esitutkinnan perusteella syytä epäillä rikoksesta. Teossa käytetyt ampuma-aseet eivät olleet luvallisia. Asia siirtyy poliisilta syyteharkintaan lähipäivien aikana.

Poliisi epäilee kahta miestä toisiinsa kohdistuneista tapon yrityksistä.

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 6. toukokuuta Turussa tapahtuneesta ampumisesta, jossa loukkaantui vakavasti yksi henkilö.

 

Tilanne sai alkunsa Turun Hepokullasta Varkkavuorenkadulta, josta kolme toisilleen tuttua nelikymppistä henkilöä, kaksi miestä ja nainen, suuntasivat autolla kohti Tampereen valtatietä. Poliisi epäilee molempien miesten ampuneen auton sisällä useita laukauksia toisiaan kohti.

 

– Esitutkinnassa täsmentyi, että ampumiset tapahtuivat vasta Tampereen valtatiellä Vahdontien risteyksen kohdalla, mistä poliisipartio lopulta myös tavoitti ajoneuvon ja osalliset, kertoo rikoskomisario Tuomas Järvenpää.

 

Toinen epäilty loukkaantui tilanteessa vakavasti ja hänet toimitettiin paikan päältä sairaalahoitoon. Muille autossa olleille ei aiheutunut tilanteessa vammoja.

 

Ampumisten taustalla riitaa

 

Poliisi epäilee molempia miehiä toisiinsa kohdistuneista tapon yrityksistä. Poliisin tietojen mukaan teon taustalla on henkilöiden välinen riita.

 

 

– Esitutkinnassa kävi ilmi, että teon motiivina oli kahden hengen välinen riita, jonka syy ei kuitenkaan täysin selvinnyt poliisille, Järvenpää toteaa.

Lisäksi poliisi epäilee asiassa ampuma-aserikoksia sekä vaaran aiheuttamista, joka kohdistui ajoneuvon kuljettajana toimineeseen naiseen. Naista ei ole enää esitutkinnan perusteella syytä epäillä rikoksesta. Teossa käytetyt ampuma-aseet eivät olleet luvallisia.

 

Asia siirtyy poliisilta syyteharkintaan lähipäivien aikana.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory