Rauhallinen vappuyö

NordenBladet — Vapun vastainen yö oli poliisin silmin rauhallinen.Sisä-Suomen poliisilla oli vuorokauden aikana tehtäviä noin 750. Tehtävämäärä on ollut hieman vähäisempi kuin esimerkiksi vilkkaana kesäviikonloppuna.  Komisario Mäkilän mukaan yön aikana tuli hieman tavanomaista enemmän tehtäväilmoituksia tappeluista, mutta näistäkin suurimmassa osassa vammat olivat jääneet vähäisiksi. Yö oli verrattavissa tavanomaiseen viikonloppuun, huolimatta siitä, että liikkeellä oli runsaasti ihmisiä juhlistamassa vappua.

Vapun vastainen yö oli poliisin silmin rauhallinen.

Sisä-Suomen poliisilla oli vuorokauden aikana tehtäviä noin 750. Tehtävämäärä on ollut hieman vähäisempi kuin esimerkiksi vilkkaana kesäviikonloppuna.  Komisario Mäkilän mukaan yön aikana tuli hieman tavanomaista enemmän tehtäväilmoituksia tappeluista, mutta näistäkin suurimmassa osassa vammat olivat jääneet vähäisiksi. Yö oli verrattavissa tavanomaiseen viikonloppuun, huolimatta siitä, että liikkeellä oli runsaasti ihmisiä juhlistamassa vappua.

 

Loppuun kiitokset vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle.

Kurussa kateissa ollut henkilö löytyi etsintöjen jälkeen vapaaehtoisen pelastuspalvelun (vapepa) toimesta. Poliisi teki hälytyksen vapepalle kello 21.30 ja paikalle ehti 43 etsijää. Etsijät löysivät kadonneen hieman puolenyön jälkeen. Poliisi kiittää vapepaa nopeasta toiminnasta ja suuresta joukosta vapaaehtoisia, jotka vuorokaudenajasta huolimatta osallistuivat kadonneen etsintään.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory