Huumeissa autoilleet työllistivät Oulun poliisia

NordenBladet — Maanantain aikaan Oulun poliisin haaviin jäi neljä epäiltyä rattijuopumusta, joiden kaikkien yhteisenä nimittäjänä oli huumausaine, amfetamiini. Yhtä tapausta lukuun ottamatta kyseessä oli lisäksi ajo-oikeudeton kuljettaja. Oulun keskustassa poliisipartio pysäytti maanantaina kello 16.45 aikaan auton, jota kuljetti ajo-oikeudeton kuljettaja. Kuljettajalle tehty huumausainepikatesti antoi aiheen epäillä miehen käyttäneen amfetamiinia.Partio käytti kuljettajaa verikokeessa testituloksen varmentamiseksi. Miehen edesottamuksista kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Muhoksella Ouluntiellä poliisipartio tavoitti huumausainepikatestissä ”reputtaneen” kortittoman autoilijan vajaata puolta tuntia myöhemmin. Hänen osaltaan kirjattiin myös rikosilmoitus samoilla perusteilla.Haukiputaalla illalla hieman ennen kello 21 jäi poliisin haaviin kolmas epäilty huumeiden vaikutuksen alaisena autoillut. Hänenkin kohdallaan pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Ajo-oikeus puuttui myös tältä autoilijalta.Hieman ennen puoltayötä Oulussa Raitotiella sama toistui. Huumepikatesti antoi tässäkin tapauksessa positiivisen tuloksen amfetamiinille. Autosta löytyi lisäksi pussi valkoista jauhetta, joka testissä osoittautui amfetamiiniksi. Tämän osalta kirjattiin rikosilmoitus huumausainerikoksesta, koska löydettyä ainetta katsottiin olevan enemmän kuin omaa käyttöä varten. 

Maanantain aikaan Oulun poliisin haaviin jäi neljä epäiltyä rattijuopumusta, joiden kaikkien yhteisenä nimittäjänä oli huumausaine, amfetamiini. Yhtä tapausta lukuun ottamatta kyseessä oli lisäksi ajo-oikeudeton kuljettaja.

 Oulun keskustassa poliisipartio pysäytti maanantaina kello 16.45 aikaan auton, jota kuljetti ajo-oikeudeton kuljettaja. Kuljettajalle tehty huumausainepikatesti antoi aiheen epäillä miehen käyttäneen amfetamiinia.

Partio käytti kuljettajaa verikokeessa testituloksen varmentamiseksi. Miehen edesottamuksista kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Muhoksella Ouluntiellä poliisipartio tavoitti huumausainepikatestissä ”reputtaneen” kortittoman autoilijan vajaata puolta tuntia myöhemmin. Hänen osaltaan kirjattiin myös rikosilmoitus samoilla perusteilla.
Haukiputaalla illalla hieman ennen kello 21 jäi poliisin haaviin kolmas epäilty huumeiden vaikutuksen alaisena autoillut. Hänenkin kohdallaan pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Ajo-oikeus puuttui myös tältä autoilijalta.
Hieman ennen puoltayötä Oulussa Raitotiella sama toistui. Huumepikatesti antoi tässäkin tapauksessa positiivisen tuloksen amfetamiinille. Autosta löytyi lisäksi pussi valkoista jauhetta, joka testissä osoittautui amfetamiiniksi. Tämän osalta kirjattiin rikosilmoitus huumausainerikoksesta, koska löydettyä ainetta katsottiin olevan enemmän kuin omaa käyttöä varten.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory