Keuruulla vuonna 2006 epäillyn tapon esitutkinta siirtynyt syyteharkintaan

NordenBladet — Keuruun yleispoliisi on tutkinut vuonna 2006 epäiltyä tappoa. Esitutkintaa edelsi pitkä tiedonkankintavaihe, minkä päätteeksi asiasta aloitettiin esitutkinta.Keuruun yleispoliisi aloitti kesällä 2022 Esitutkinlain mukaisen selvityksen epäillystä taposta. Ennen esitutkinnan aloittamista esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa selvitettävä rikosepäilyyn liittyvät seikat erityisesti siten, että ketään ei aiheettomasti aseteta rikoksesta epäillyn asemaan. Esiselvitys valmistui keväällä 2023 ja tutkinnanjohtajan päätöksellä asiasta kirjattii rikosilmoitus ja aloitettiin varsinainen esitutkinta. Esitutkinnan aikana kuultiin useita oikeudenomistajia, yhtä rikoksesta epäiltyä ja yli 15 todistajaa. Rikoksesta epäilty vangittiin asiassa todennäköisin syin tutkinnajohtajan esityksestä, mutta vapautettiin myöhemmin Käräjäoikeuden päätöksellä.Esitutkinnan valmistuttua, asia on siirretty Länsi-Suomen syyttäjäalueelle syyteharkintaan. Esitutkintamateriaali on toistaiseksi asianosaisjulkinen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, etteivät asiakirjat ole julkisia, mutta asianosaisella on esitutkinnan aloittamisen jälkeen oikeus saada tieto esitutkintaan johtaneista ja esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista sekä esitutkinta-aineistosta, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn.Asiasta on aiemmin annettu tiedotteita, eikä asiassa ole lisää tiedotettavaa.  

Keuruun yleispoliisi on tutkinut vuonna 2006 epäiltyä tappoa. Esitutkintaa edelsi pitkä tiedonkankintavaihe, minkä päätteeksi asiasta aloitettiin esitutkinta.

Keuruun yleispoliisi aloitti kesällä 2022 Esitutkinlain mukaisen selvityksen epäillystä taposta. 

Ennen esitutkinnan aloittamista esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa selvitettävä rikosepäilyyn liittyvät seikat erityisesti siten, että ketään ei aiheettomasti aseteta rikoksesta epäillyn asemaan. 

Esiselvitys valmistui keväällä 2023 ja tutkinnanjohtajan päätöksellä asiasta kirjattii rikosilmoitus ja aloitettiin varsinainen esitutkinta. 

Esitutkinnan aikana kuultiin useita oikeudenomistajia, yhtä rikoksesta epäiltyä ja yli 15 todistajaa. Rikoksesta epäilty vangittiin asiassa todennäköisin syin tutkinnajohtajan esityksestä, mutta vapautettiin myöhemmin Käräjäoikeuden päätöksellä.

Esitutkinnan valmistuttua, asia on siirretty Länsi-Suomen syyttäjäalueelle syyteharkintaan. 

Esitutkintamateriaali on toistaiseksi asianosaisjulkinen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, etteivät asiakirjat ole julkisia, mutta asianosaisella on esitutkinnan aloittamisen jälkeen oikeus saada tieto esitutkintaan johtaneista ja esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista sekä esitutkinta-aineistosta, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn.

Asiasta on aiemmin annettu tiedotteita, eikä asiassa ole lisää tiedotettavaa. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory