Epäiltyjä rattijuopumuksia Vakka-Suomessa

NordenBladet — Kuluneen vajaan viikon aikana Lounais-Suomen poliisin partiot ovat tavanneet Vakka-Suomessa useita päihtyneitä autoilijoita.Lauantaina aamuyöllä poliisipartio pysäytti Uudessakaupungissa Vakka-Suomenkadulla auton, jonka kuljettajalle tehtiin huumausaineen pikatesti. Testin perusteella kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Lauantaina aamupäivällä poliisipartio pysäytti Pyhärannassa Tyyneläntiellä auton. Kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi aiheen epäillä häntä törkeästä rattijuopumuksesta.Kuljettaja jäi kortitta ajosta kiinni 19. kerranLauantaina alkuillasta poliisipartio pysäytti auton Kalannintiellä. Puhalluskokeen tulos oli puhdas, mutta kuljettajan käytöksen perusteella häntä oli syytä epäillä huumaantuneena ajamisesta. Kuljettajasta otettiin verinäyte. Lisäksi kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kyseessä oli kuljettajan 19. kulkuneuvoa oikeudetta kuljettaminen vuoden sisällä.Torstain vastaisena yönä poliisipartio pysäytti Uudessakaupungissa Setälänkujalla auton. Kuljettajalle tehty huumausaineen pikatestaus antoi aiheen epäillä häntä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta.

Kuluneen vajaan viikon aikana Lounais-Suomen poliisin partiot ovat tavanneet Vakka-Suomessa useita päihtyneitä autoilijoita.

Lauantaina aamuyöllä poliisipartio pysäytti Uudessakaupungissa Vakka-Suomenkadulla auton, jonka kuljettajalle tehtiin huumausaineen pikatesti. Testin perusteella kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantaina aamupäivällä poliisipartio pysäytti Pyhärannassa Tyyneläntiellä auton. Kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi aiheen epäillä häntä törkeästä rattijuopumuksesta.

Kuljettaja jäi kortitta ajosta kiinni 19. kerran

Lauantaina alkuillasta poliisipartio pysäytti auton Kalannintiellä. Puhalluskokeen tulos oli puhdas, mutta kuljettajan käytöksen perusteella häntä oli syytä epäillä huumaantuneena ajamisesta. Kuljettajasta otettiin verinäyte. Lisäksi kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kyseessä oli kuljettajan 19. kulkuneuvoa oikeudetta kuljettaminen vuoden sisällä.

Torstain vastaisena yönä poliisipartio pysäytti Uudessakaupungissa Setälänkujalla auton. Kuljettajalle tehty huumausaineen pikatestaus antoi aiheen epäillä häntä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory