Kolme epäiltynä ryöstöstä ja törkeä maksuvälinepetos esiin

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta, jossa nuoret veivät ohikulkijalta omaisuutta Espoossa. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa mittavasta pankkihuijauksesta ja viikonlopun laajasta liikennevalvonnasta.Kolme nuorta kiinni ryöstöstäPoliisi sai myöhään lauantai-iltana 2.3. tehtävän Espooseen. Ilmoituksen mukaan nuorelta oli viety omaisuutta.Tämän hetken tietojen mukaan nuorta oli tullut ulkona vastaan kaksi tuntematonta henkilöä, jotka olivat alkaneet käyttäytyä uhkaavasti. Hetken kuluttua tilanteeseen tuli mukaan kolmaskin henkilö. Kolmikko vaati nuorelta omaisuutta, ja veivät lopulta häneltä kuulokkeet.Partio tavoitti tuntomerkkien mukaisen kolmikon läheiseltä bussipysäkiltä. Yhden henkilön taskusta löytyi anastetut kuulokkeet. Kaksi epäillyistä on yli 15-vuotiaita alaikäisiä ja yksi täysi-ikäinen nuori. Poliisi otti kaikki epäillyt kiinni ja tutkii tapausta ryöstönä.Yli 90 000 euroa menetetty pankkihuijauksessaPoliisi sai 4.3. tiedon tapauksesta, jossa mies oli menettänyt rahaa pankkihuijauksen yhteydessä. Maanantaiaamuna mies oli saanut sähköpostin, jonka lähettäjänä esiintyi valheellisesti Nordea-pankki. Viestissä kerrottiin, että miehen tulee kiireellisesti antaa pankkitietoja. Mies oli antanut tietoja sähköpostitse, koska luuli asioivansa pankin kanssa.Heti viestienvaihdon jälkeen mies oli tarkastellut tilejään. Kahdelta tililtä oli kadonnut rahaa noin 93 000 euroa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä maksuvälinepetoksena.Huijarit pyrkivät usein aiheuttamaan kiireellisyyden tunteen. Lisäksi viestien lähettäjäkentässä saattaa näkyä aidon oloinen osoite tai organisaatio, mikä voi hämätä vastaanottajaa. Poliisi muistuttaa, että pankkitunnuksia ei silti missään tilanteessa tule antaa kenellekään viestitse, vaikka pyytäjänä esiintyisi pankki tai viranomainen. Neljäsataa puhallutusta maaliskuun ensimmäisenä viikonloppunaPoliisi valvoi maaliskuun alun keväisenä viikonloppuna laajasti tien päällä. Valvontaa suoritettiin niin raskaan liikenteen kuin nopeuksien ja ajokunnonkin saralla. Ajokeli oli pääosin hyvä, vaikkakin sulavedet vetivät teitä jäähän öisin.Länsi-Uudenmaan poliisi teetti viikonlopun aikana noin neljä sataa puhalluskoetta. Rattijuopumuksia tuli esiin reilu kymmenkunta kappaletta, mikä on lukumääräisesti tyypillinen tulos. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia tuli vastaan varsin vähäinen määrä ja sakkoja ja liikennevirhemaksuja kirjoitettiin viitisenkymmentä kappaletta.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta, jossa nuoret veivät ohikulkijalta omaisuutta Espoossa. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa mittavasta pankkihuijauksesta ja viikonlopun laajasta liikennevalvonnasta.

Kolme nuorta kiinni ryöstöstä

Poliisi sai myöhään lauantai-iltana 2.3. tehtävän Espooseen. Ilmoituksen mukaan nuorelta oli viety omaisuutta.

Tämän hetken tietojen mukaan nuorta oli tullut ulkona vastaan kaksi tuntematonta henkilöä, jotka olivat alkaneet käyttäytyä uhkaavasti. Hetken kuluttua tilanteeseen tuli mukaan kolmaskin henkilö. Kolmikko vaati nuorelta omaisuutta, ja veivät lopulta häneltä kuulokkeet.

Partio tavoitti tuntomerkkien mukaisen kolmikon läheiseltä bussipysäkiltä. Yhden henkilön taskusta löytyi anastetut kuulokkeet. Kaksi epäillyistä on yli 15-vuotiaita alaikäisiä ja yksi täysi-ikäinen nuori. Poliisi otti kaikki epäillyt kiinni ja tutkii tapausta ryöstönä.

Yli 90 000 euroa menetetty pankkihuijauksessa

Poliisi sai 4.3. tiedon tapauksesta, jossa mies oli menettänyt rahaa pankkihuijauksen yhteydessä. Maanantaiaamuna mies oli saanut sähköpostin, jonka lähettäjänä esiintyi valheellisesti Nordea-pankki. Viestissä kerrottiin, että miehen tulee kiireellisesti antaa pankkitietoja. Mies oli antanut tietoja sähköpostitse, koska luuli asioivansa pankin kanssa.

Heti viestienvaihdon jälkeen mies oli tarkastellut tilejään. Kahdelta tililtä oli kadonnut rahaa noin 93 000 euroa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä maksuvälinepetoksena.

Huijarit pyrkivät usein aiheuttamaan kiireellisyyden tunteen. Lisäksi viestien lähettäjäkentässä saattaa näkyä aidon oloinen osoite tai organisaatio, mikä voi hämätä vastaanottajaa. Poliisi muistuttaa, että pankkitunnuksia ei silti missään tilanteessa tule antaa kenellekään viestitse, vaikka pyytäjänä esiintyisi pankki tai viranomainen. 

Neljäsataa puhallutusta maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna

Poliisi valvoi maaliskuun alun keväisenä viikonloppuna laajasti tien päällä. Valvontaa suoritettiin niin raskaan liikenteen kuin nopeuksien ja ajokunnonkin saralla. Ajokeli oli pääosin hyvä, vaikkakin sulavedet vetivät teitä jäähän öisin.

Länsi-Uudenmaan poliisi teetti viikonlopun aikana noin neljä sataa puhalluskoetta. Rattijuopumuksia tuli esiin reilu kymmenkunta kappaletta, mikä on lukumääräisesti tyypillinen tulos. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia tuli vastaan varsin vähäinen määrä ja sakkoja ja liikennevirhemaksuja kirjoitettiin viitisenkymmentä kappaletta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory