Kaksi henkilöautoa kolaroi Siilinjärvellä

NordenBladet — Siilinjärven Kuuslahdessa tapahtui tiistaina 20.2. kello 16.30 aikaan liikenneonnettomuus, jossa vastakkaisista suunnista tulleet henkilöautot törmäsivät toisiinsa. Toisessa autoista oli kuljettajan lisäksi kaksi alaikäistä matkustajaa ja toisessa autossa oli vain kuljettaja.Hätäkeskukseen tuli kello 16.30 jälkeen useita ilmoituksia Siilinjärven ja Nilsiän välillä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Onnettomuuspaikka sijaitsee tiellä 75 Kuuslahdessa. Tapahtumapaikkatutkinnan ja puhutusten perusteella Siilinjärven suunnasta tullut henkilöauto oli lähtenyt heittelehtimiään ja törmäsi vastaantulevien kaistalla Nilsiän suunnasta tulleeseen henkilöautoon. Ensitietojen perusteella ainakin yhdellä liikenneonnettomuuden osallisista oli sairaalahoitoa vaativia vammoja.Onnettomuuspaikan raivaus ja tutkinta sekä pelastustoimet haittasivat muuta liikennettä. Molemmat ajokaistat olivat suljettuina yli tunnin ajan. Toinen ajokaista saatiin avattua muulle liikenteelle kello 17.40 aikaan. Poliisi jatkaa liikenneonnettomuuden selvittämistä. Esitutkinnan alkuvaiheessa rikosnimikkeinä ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus. Rikosnimikkeet tarkentuvat esitutkinnan aikana. 

Siilinjärven Kuuslahdessa tapahtui tiistaina 20.2. kello 16.30 aikaan liikenneonnettomuus, jossa vastakkaisista suunnista tulleet henkilöautot törmäsivät toisiinsa. Toisessa autoista oli kuljettajan lisäksi kaksi alaikäistä matkustajaa ja toisessa autossa oli vain kuljettaja.

Hätäkeskukseen tuli kello 16.30 jälkeen useita ilmoituksia Siilinjärven ja Nilsiän välillä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Onnettomuuspaikka sijaitsee tiellä 75 Kuuslahdessa. Tapahtumapaikkatutkinnan ja puhutusten perusteella Siilinjärven suunnasta tullut henkilöauto oli lähtenyt heittelehtimiään ja törmäsi vastaantulevien kaistalla Nilsiän suunnasta tulleeseen henkilöautoon. Ensitietojen perusteella ainakin yhdellä liikenneonnettomuuden osallisista oli sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Onnettomuuspaikan raivaus ja tutkinta sekä pelastustoimet haittasivat muuta liikennettä. Molemmat ajokaistat olivat suljettuina yli tunnin ajan. Toinen ajokaista saatiin avattua muulle liikenteelle kello 17.40 aikaan. Poliisi jatkaa liikenneonnettomuuden selvittämistä. Esitutkinnan alkuvaiheessa rikosnimikkeinä ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus. Rikosnimikkeet tarkentuvat esitutkinnan aikana.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory