Poliisi on varautunut nuorten mahdollisiin yhteenottoihin ja muihin tilanteisiin Hollolassa ja Lahdessa

NordenBladet — Hollolassa ja Lahdessa on viime päivinä ollut muutamia useiden nuorten kokoontumisia, joissa on ollut uhkaavaa käyttäytymistä. Poliisi on saanut näistä nuorten oirehtimisista ilmoituksia ja ryhtynyt toimenpiteisiin.Poliisi on esimerkiksi tänään saanut tiedon eilen illalla puoli kuuden jälkeen Hollolan kirjastolla tapahtuneesta uhkaavasta tilanteesta, johon ilmoituksen mukaan osallistui kymmenkunta nuorta. Hämeen poliisi on näiden tilanteiden vuoksi tehostanut nuorten toiminnan seuraamista sekä Hollolassa että Lahdessa. Poliisi on myös varautunut tarvittavilla resursseilla ja haluaa näin ennalta estää mahdolliset yhteenotot tai muut väkivaltatilanteet nuorten välillä. Hämeen poliisilaitos haluaa toiminnallaan estää ennalta mahdollisimman aikaisin nuorten rikos- ja väkivaltakierteet. 

Hollolassa ja Lahdessa on viime päivinä ollut muutamia useiden nuorten kokoontumisia, joissa on ollut uhkaavaa käyttäytymistä. Poliisi on saanut näistä nuorten oirehtimisista ilmoituksia ja ryhtynyt toimenpiteisiin.

Poliisi on esimerkiksi tänään saanut tiedon eilen illalla puoli kuuden jälkeen Hollolan kirjastolla tapahtuneesta uhkaavasta tilanteesta, johon ilmoituksen mukaan osallistui kymmenkunta nuorta. 

Hämeen poliisi on näiden tilanteiden vuoksi tehostanut nuorten toiminnan seuraamista sekä Hollolassa että Lahdessa. Poliisi on myös varautunut tarvittavilla resursseilla ja haluaa näin ennalta estää mahdolliset yhteenotot tai muut väkivaltatilanteet nuorten välillä. 

Hämeen poliisilaitos haluaa toiminnallaan estää ennalta mahdollisimman aikaisin nuorten rikos- ja väkivaltakierteet.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory