Helena-Reet: Toisinaan leikittelen ajatuksella ostaa kartano
OHMYGOSSIP – Minulla on outo suhde kartanoihin, sellainen rakkauden ja pelon välimuoto. Pidän siitä, että historiaa arvostetaan ja pidetään mielessä ja muistomerkkejä kunnostetaan, mutta en pidä siitä, että tämän päivän kartanot ovat lähinnä liikeyhtiöitä eivätkä asuinpaikkoja. On myös ikävä nähdä, että kauniiden kartanoiden viereen on lisärahalla ja ahneustarkoituksessa pystytetty jotain halvalla ja kehnosti rakennettuja ”hirviöitä”, joihin kartanon nimellä houkutellaan turisteja majoittumaan. Sekin on vahinko, että nykyisin myytävien kartanoiden ympärillä olevien maiden hehtaarimäärät ovat jatkuvasti pienempiä.
Kaikki edellä kuvattu on tietenkin suhteellisen ymmärrettävää. Viro on pieni ja täällä ei ole kovin paljon ihmisiä, jotka ovat samanaikaisesti rikkaita ja rakastaisivat maalaiselämää, jotka haluaisivat elää jossain keskustasta kaukana 20+ tai 30+ huoneen linnassa, kolme neljännestä vuodesta sitä erittäin kalliisti lämmittäen, suurista tiluksista huolehtien, sivistyksestä kaukana ollen ja linnan vanhojen henkien kanssa kamppaillen (puhumattakaan miljoonista euroista, joita kartanon asiallinen kunnostaminen vaatii). Herää myös kysymys, kuka alkaisi elää siellä? Nykyisin ihmisillä on hyvä, jos nopean elämänrytmin ohessa on kyetty synnyttämään yksi lapsi. Sellainen linna vaatisi 10+ lasta! Istutko yksin yhdessä huoneen nurkassa ja illan pimeydessä ajattelet, mitä muissa 29 huoneessa tapahtuu?
Mutta kuitenkin, ihmiset ostavat kartanoita, sillä ostohinta tuntuu edulliselta ja ajatus olla kartanonherra nousee nopeasti päähän. Minä en olisi tässä asiassa niin optimistinen. Se, että saat itsellesi puolella miljoonalla tai miljoonalla eurolla ränsistyneen kartanon Virosta, ei vielä tee sinusta kartanonherraa. Oikeastaan vanhan kartanon saa vieläkin edullisemmin – olen nähnyt ilmoituksia, joissa kartanon saa jopa parillasadallatuhannella eurolla. Kyse on tietysti täysin rapistuneista paikoista. Suuren osan kartanonomistajista sellainen ostos tekee aivan narreiksi. Heidän tulee kiistellä muinaismuistoviranomaisten kanssa ja erilaisin trikein näyttää, että jotain muka kunnostetaan, vaikka todellisuudessa suurin osa pystyy 10 vuoden aikana parhaassa tapauksessa paikkaamaan kattoa jostain nurkasta tai pystyttämään lupaavan näköiset rakennustelineet. Olen itsekin välillä ajatellut, että silti ostaisin – olkoon, odotamme, ajattelemme, katsomme – mutta sitten se tuntuu petokselta. Sekä itsensä että tuollaisen paikan pettämiseltä.
Olen ajatellut, että niin… kartano houkuttelee minuakin, vaikka samalla vihaan vanhoja ränsistyneitä asioita, suuruudenhulluutta (sairautta, jota itsekin silti ajoittain poden), paikkoja, joissa voi kummitella, liiallista tuhlausta, liiallisia velvollisuuksia… mutta toisaalta sellainen olisi haaste… ja haasteista minä pidän. Vaikkei taloudellinen tilanteeni tänään ei mahdollistaisikaan kartanonomistajaksi ryhtymistä, leikittelen välillä sillä ajatuksella – teen laskelmia, hahmottelen ja suunnittelen omassa päässäni. Olen välillä ajatellut, että olisi upeaa ostaa jokin kartano, jossa joskus parisataa vuotta sitten sukulaiset nöyristelivät ja nöyryyttivät itseään kartanonherran edessä… että historia kääntyisi myönteiseen suuntaan. Mutta tällainen niin sanottu koston motiivi on todellisuudessa kaikkein tuhoisin ja järjettömin. Elämässä kaiken pitää tapahtua rakkauden energian avulla, terveellä ja eteenpäin vievällä energialla, ei ahneudella, kostolla ja toisille näyttämisen energialla. Tulee kuvitella, että olet maailman tärkein, rikkain ja rakastetuin ihminen — miten silloin käyttäytyisit? Millaisia päätöksiä tekisit? Miten toimisit, jos sinulla ei olisi tarvetta todistaa kenellekään mitään? Miten silloin eläisit?
Fotod: 3x Taagepera loss (TÄHELEPANU! Pildid on leitud internetist ja uploadisin need siia omavoliliselt. Ei leidnud autorit, kellele viidata. Kui autor tunneb oma pildi ära ning soovib, et lisame ta nime või soovib hoopis, et eemaldame pildi blogi juurest, siis palun võtke ühendust ja täidame teie soovi koheselt.)
Valokuvat: 3x Taageperan linna (HUOMIO! Kuvat on löydetty internetistä ja latasin ne tähän omin luvin. En löytänyt tekijää, johon viitata. Jos tekijä tuntee valokuvansa ja haluaa, että lisäämme nimen tai että poistamme kuvan blogista, pyydän ottamaan yhteyttä, niin täytämme toiveen välittömästi.)
Minusta ensimmäinen ja kaikkein tärkein asia kartanon ostamisen yhteydessä (edellyttäen tietysti, että taloudelliset mahdollisuudet vastaavat kartanon ostoa) on rakkauden ja tunnistamisen tunne – jos sitä ei ole, älä suorita ostoa. Ollaksesi todella onnellinen, elä niin, että elämäsi jokaista askelta saattaa rakkaus! Pidän monista kartanoista, mutta ”sitä oikeaa klikkausta” en ole tähän mennessä yhdenkään osalta sattunut. En ole tosin kovinkaan monissa kartanoissa käynyt ja niitä nähnyt, mutta ajattelen, että oikeat asiat tulevat sinun luoksesi itse ja viestivät sinulle itsestään itse. Lähes täydellisen merkin sain internetissä täysin sattumalta törmätessäni jugend-tyylisen Taageperan kartanon kuvaan, mutta kun näin sivurakennuksen, joka oli rakennettu kivenheiton päähän, tunteet jäähtyivät. No, sen voisi tietysti purkaa jne… mutta siihen, että asua 32-huoneen linnassa Valgamaalla, siihen ei pidä olla vain miljonääri, vaan olla kaikin puolin taloudellisesti turvallisessa asemassa. Koska en ole nähnyt paikkaa ja sen ympäristöä omin silmin, en jää käsittelemään sitä nyt pitempään — vaikka tunnustankin, että olen kiinnostunut ja uteliaisuuteni on herännyt. Jotain siellä on… tarkemmin mitä, sitä en tänään vielä tiedä.
Kiinteistön ostaminen on kaikkein helpointa. Vaikka kiinteistö ei olisikaan tänään myytävänä, se myydään neuvotteluteitse sopivaan hintaan joka tapauksessa. Minulla on kuitenkin kartanoita kohtaan rakkauden lisäksi pelko. Minulla on sellainen tunne, että jos ostotoimenpide on tehty jossain muussa tarkoituksessa (haluat perustaa sinne bisneksen/hotellin), se voi pilata vanhan kulttuurimuistomerkin auran ja siinä asuvien vanhojen henkien ja aikojen kuluessa sinne vakiintuneiden myyttisten olentojen rauhan. En ihmettelisi lainkaan, jos ilmenisi, että vanhassa kartanossa asuu Haltioita, jokin puun henki (esimerkiksi Saarnin henki), Henkiä (Spertus/Spiritus), joitakin teko-olentoja (esimerkiksi Painajainen) tai joitakin kuoleman henkiä (esimerkiksi Kummitus tai Peikko tai Virvahenki… pahimmassa tapauksessa myös Ihtiriekko). Tuskinpa kukaan haluaisi, että hänen kallis ostonsa/sijoituksensa alkaa vastarintaan tai vielä hirveämpää, tekee hänet suorastaan hulluksi ja johtaa hullujenhuoneeseen. Vanhaan aikaan oli erittäin yleistä, että kartanon omistajat haudattiin kartanon maille ja se merkitsee sitä, että ne, jotka eivät vieläkään ole kyenneet päästämään otettaan ”arvokkaasta ja kalliista” maisesta omaisuudestaan, valvovat edelleen kartanossa tapahtuvaa. Pääsääntöisestihän enemmistö kartanonherroista oli omana aikanaan hyvin rikkaita ihmisiä, joilla oli pakkomielteitä ja jotka painostivat mielipiteillään muita – joka tekee heidän hengistään samanlaisia – yhtä ahneita, hallitsevia ja dominoivia. Harkitsemattomasti ja huolettomia muutoksia tekemällä voi saada heidän vihansa päälleen. Samoin joku katkeroitunut tai väärin kohdeltu alainen (talonpoika tai -tyttö) on voinut jäädä kuolemansa jälkeen sinne kummittelemaan. Nyt olen kyllä kääntänyt asian tosi mystiseksi, mutta ajattelen, että sellaisen vanhan kohteen oston yhteydessä kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota tällaisiin asioihin. Pelätä ei silti pidä, sillä rakkaudella ja huolehtivaisuudella voi energioita aina puhdistaa ja rukouksilla voi tuoda rauhan juuri sinne, missä sitä tarvitaan.
