Etelä-Kymenlaaksossa viikonlopun aikana rattijuoppoja liikenteessä.

NordenBladet — Poliisi tavoitti viikonlopun aikana liikenteestä neljä päihtynyttä autoilijaa.Lauantaina heti puolen yön jälkeen Kotkassa Kotkantiellä poliispartion pysäyttämä mieskuljettaja sai hänelle suoritetussa huumepikatestissä positivisen tuloksen amfetamiinille. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljttamisesta oikeudetta.Sunnuntaina aamupäivällä Kotkassa Metsäkulmankadulla henkilöauton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti 0.84 o/oo. Mieskuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tätä epäillään rattijuopumuksesta.Sunnuntaina puolenpäivän aikaan Haminassa Mäkeläntieltä poliisipartio tavoitti tukevassa humalassa autoilleen naishenkilön, joka puhalsi ajon jälkeen poliisin alkometriin lukeman 2.63 o/oo. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Sunnuntaina illalla Kotkassa vt 15:llä Juurikorvessa poliisipartion suorittamassa ajoneuvotarkastuksessa naiskuljettaja antoi huumepikatestissä positiivisen tuloksen amfetamiinille. Lisäksi autosta löytyi suoritetussa etsinnässä epäiltyä huumausainetta. Asiassa tutkitaan rattijuopumusta, huumausaineen käyttörikosta ja huumausnainerikosta.   

Poliisi tavoitti viikonlopun aikana liikenteestä neljä päihtynyttä autoilijaa.

Lauantaina heti puolen yön jälkeen Kotkassa Kotkantiellä poliispartion pysäyttämä mieskuljettaja sai hänelle suoritetussa huumepikatestissä positivisen tuloksen amfetamiinille. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljttamisesta oikeudetta.

Sunnuntaina aamupäivällä Kotkassa Metsäkulmankadulla henkilöauton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti 0.84 o/oo. Mieskuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tätä epäillään rattijuopumuksesta.

Sunnuntaina puolenpäivän aikaan Haminassa Mäkeläntieltä poliisipartio tavoitti tukevassa humalassa autoilleen naishenkilön, joka puhalsi ajon jälkeen poliisin alkometriin lukeman 2.63 o/oo. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Sunnuntaina illalla Kotkassa vt 15:llä Juurikorvessa poliisipartion suorittamassa ajoneuvotarkastuksessa naiskuljettaja antoi huumepikatestissä positiivisen tuloksen amfetamiinille. Lisäksi autosta löytyi suoritetussa etsinnässä epäiltyä huumausainetta. Asiassa tutkitaan rattijuopumusta, huumausaineen käyttörikosta ja huumausnainerikosta.   

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory