Poliisi otti kiinni Porin Pietniemen henkirikoksesta epäillyn

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi epäilee 1997-syntynyttä miestä taposta ja törkeästä ryöstöstä. Mies otettiin kiinni keskiviikkona.Porin Pietniemessä sijaitsevasta asunnosta löytyi viime viikon tiistaina 1980-luvulla syntynyt porilainen nainen kuolleena. Poliisi epäilee asiassa henkirikosta.– Esitutkinnassa henkirikoksen tekoajaksi on tarkentunut maanantai 5. helmikuuta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Teon epäillään tapahtuneen teräasetta käyttäen. Epäilty tekoväline on poliisin hallussa.Lisäksi rikoksesta epäillyn miehen epäillään teon yhteydessä anastaneen uhrin asunnosta omaisuutta. Poliisi epäilee päihteillä olevan osuutta asiaan.Rikosnimikkeinä tappo ja törkeä ryöstö– Poliisi on pidättänyt miehen ja tulee esittämään häntä vangittavaksi Satakunnan käräjäoikeudelle todennäköisin syin epäiltynä taposta ja törkeästä ryöstöstä, Rinne sanoo.Poliisi ei tässä vaiheessa esitutkintaa voi kertoa epäillyn suhteesta uhriin tai muita yksityiskohtia tapauksesta.Poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkintamenetelmien avulla. Seuraavaksi tutkintaa jatketaan erilaisin taktisin ja teknisin tutkintamenetelmin.

Lounais-Suomen poliisi epäilee 1997-syntynyttä miestä taposta ja törkeästä ryöstöstä. Mies otettiin kiinni keskiviikkona.

Porin Pietniemessä sijaitsevasta asunnosta löytyi viime viikon tiistaina 1980-luvulla syntynyt porilainen nainen kuolleena. Poliisi epäilee asiassa henkirikosta.

– Esitutkinnassa henkirikoksen tekoajaksi on tarkentunut maanantai 5. helmikuuta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Teon epäillään tapahtuneen teräasetta käyttäen. Epäilty tekoväline on poliisin hallussa.

Lisäksi rikoksesta epäillyn miehen epäillään teon yhteydessä anastaneen uhrin asunnosta omaisuutta. Poliisi epäilee päihteillä olevan osuutta asiaan.

Rikosnimikkeinä tappo ja törkeä ryöstö

– Poliisi on pidättänyt miehen ja tulee esittämään häntä vangittavaksi Satakunnan käräjäoikeudelle todennäköisin syin epäiltynä taposta ja törkeästä ryöstöstä, Rinne sanoo.

Poliisi ei tässä vaiheessa esitutkintaa voi kertoa epäillyn suhteesta uhriin tai muita yksityiskohtia tapauksesta.

Poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkintamenetelmien avulla. Seuraavaksi tutkintaa jatketaan erilaisin taktisin ja teknisin tutkintamenetelmin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory