Keskusrikospoliisi tutkii eduskunnassa tapahtunutta tietosuojarikosta

NordenBladet — Poliisin epäilyn mukaan eduskunnassa työskennellyt henkilö on tallentanut ja säilyttänyt turvallisuusselvityksissä käytettäviä henkilötietoja lainvastaisesti. Epäilty tekokokonaisuus ajoittuu vuosille 2017–2023.Esitutkinnan alkuvaiheessa saatujen tietojen perusteella on syytä epäillä, että tietosuojaloukkauksen kohteeksi on joutunut todennäköisesti yli 1000 henkilöä. Suuri henkilömäärä johtuu siitä, että epäillyn rikoksen tekovuosina eduskunnassa on työskennellyt laaja joukko virkamiehiä, rakennusurakoitsijoita sekä näiden aliurakoitsijoita. Edellä mainitulle henkilöjoukolle on tehty turvallisuusselvitykset, joiden henkilötietoihin tietosuojarikos on kohdistunut.Turvallisuusselvityksiä ei tehdä kansanedustajille, joten he eivät ole loukkauksen piirissä. – Tässä vaiheessa poliisi keskittyy asianomistajien tavoittamiseen sekä heidän vaatimusten selvittämiseen. Esitutkinnan ennakoidaan valmistuvan kevään aikana, kertoo Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Tomi Taskila.  Poliisilla ei ole viitteitä siitä, että väärin säilytettyjä tietoja olisi käytetty rikolliseen tai muuhun vahingolliseen toimintaan. Eduskunta on tiedottanut tapauksesta 12.2.2024.Tässä vaiheessa esitutkintaa Keskusrikospoliisi ei tiedota aiheesta enempää. 

Poliisin epäilyn mukaan eduskunnassa työskennellyt henkilö on tallentanut ja säilyttänyt turvallisuusselvityksissä käytettäviä henkilötietoja lainvastaisesti. Epäilty tekokokonaisuus ajoittuu vuosille 2017–2023.

Esitutkinnan alkuvaiheessa saatujen tietojen perusteella on syytä epäillä, että tietosuojaloukkauksen kohteeksi on joutunut todennäköisesti yli 1000 henkilöä. Suuri henkilömäärä johtuu siitä, että epäillyn rikoksen tekovuosina eduskunnassa on työskennellyt laaja joukko virkamiehiä, rakennusurakoitsijoita sekä näiden aliurakoitsijoita. Edellä mainitulle henkilöjoukolle on tehty turvallisuusselvitykset, joiden henkilötietoihin tietosuojarikos on kohdistunut.

Turvallisuusselvityksiä ei tehdä kansanedustajille, joten he eivät ole loukkauksen piirissä. 

– Tässä vaiheessa poliisi keskittyy asianomistajien tavoittamiseen sekä heidän vaatimusten selvittämiseen. Esitutkinnan ennakoidaan valmistuvan kevään aikana, kertoo Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Tomi Taskila.  

Poliisilla ei ole viitteitä siitä, että väärin säilytettyjä tietoja olisi käytetty rikolliseen tai muuhun vahingolliseen toimintaan. 

Eduskunta on tiedottanut tapauksesta 12.2.2024.

Tässä vaiheessa esitutkintaa Keskusrikospoliisi ei tiedota aiheesta enempää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory