Mies huijasi vanhuksilta pankkikortteja ja tunnuslukuja – rikokset jatkuivat kiinnijäämisen jälkeen

NordenBladet — Poliisi sai valmiiksi ja siirsi syyteharkintaan esitutkinnan laajasta vanhuksiin kohdistuvasta huijaussarjasta. Yhteistyötä tutkinnassa tekivät Helsingin, Pohjanmaan, Sisä-Suomen ja Lounais-Suomen poliisilaitokset.Kokonaisuuteen kuuluu 16 rikosasiaa, joissa kaikissa on pääepäiltynä sama noin 40-vuotias mies. Epäillyllä oli osassa tapauksia myös epäiltyjä rikoskumppaneita.– Suurimassa osassa tapauksia epäilty esiintyi poliisina ja sai näin iäkkäät asianomistajat luovuttamaan pankkikorttinsa ja kortin tunnusluvun. Tämän jälkeen epäilty tai epäillyt nostivat uhrien tileiltä käteistä rahaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Alanen Helsingin poliisista.Muutamassa tapauksessa epäillyt esiintyivät esimerkiksi kukkalähetteinä. Tällöin he saivat asianomistajien pankkikortit ja tunnusluvut haltuunsa maksutapahtuman yhteydessä. Joissakin tapauksissa asianomistajilta anastettiin asunnosta myös käteistä rahaa.Tapauksia tutkittiin muun muassa rikosnimikkeillä törkeä varkaus, törkeä petos, maksuvälinepetos ja virkavallan anastus.Epäilty jatkoi huijauksia Ruotsissa ja eri puolella SuomeaRikoskokonaisuuden selvittäminen alkoi, kun pääepäilty määrättiin tehostettuun matkustuskieltoon marraskuussa 2022. Matkustuskielto liittyi törkeään varkauteen ja maksuvälinepetokseen, jotka tapahtuivat Helsingissä aikaisemmin samassa kuussa.– Epäilty rikkoi matkustuskieltoa seuraavan päivänä sen määräämisestä ja pakeni viranomaisten valvonnasta. Tämän jälkeen poliisi sai tietoonsa lisää huijauksia syksyltä 2022, sanoo tutkinnanjohtaja Alanen.Mies vangittiin matkustuskiellon rikkomisen jälkeen poissaolevana, ja hänestä laadittiin pohjoismainen pidätysmääräys.Pääepäilty jäi Ruotsissa kiinni etsintäkuulutuksen perusteella huhtikuussa 2023. Samalla ilmeni, että häntä epäillään huijausrikoksista myös Ruotsissa. Ruotsissa käydyn oikeusprosessin jälkeen mies luovutettiin loppusyksystä 2023 Suomeen rikosprosessia varten.Pääepäillyn epäillään oleskelleen pakomatkansa aikana Ruotsin lisäksi myös Suomessa ainakin tammikuussa 2023 ja syyllistyneen täällä uusiin vastaavanlaisiin rikoksiin Pohjanmaalla, Sisä-Suomessa ja Lounais-Suomessa. Tässä rikoskokonaisuudessa tutkitut rikokset ajoittuvat lokakuun 2022 ja tammikuun 2023 väliselle ajanjaksolle.

Poliisi sai valmiiksi ja siirsi syyteharkintaan esitutkinnan laajasta vanhuksiin kohdistuvasta huijaussarjasta. Yhteistyötä tutkinnassa tekivät Helsingin, Pohjanmaan, Sisä-Suomen ja Lounais-Suomen poliisilaitokset.

Kokonaisuuteen kuuluu 16 rikosasiaa, joissa kaikissa on pääepäiltynä sama noin 40-vuotias mies. Epäillyllä oli osassa tapauksia myös epäiltyjä rikoskumppaneita.

– Suurimassa osassa tapauksia epäilty esiintyi poliisina ja sai näin iäkkäät asianomistajat luovuttamaan pankkikorttinsa ja kortin tunnusluvun. Tämän jälkeen epäilty tai epäillyt nostivat uhrien tileiltä käteistä rahaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Alanen Helsingin poliisista.

Muutamassa tapauksessa epäillyt esiintyivät esimerkiksi kukkalähetteinä. Tällöin he saivat asianomistajien pankkikortit ja tunnusluvut haltuunsa maksutapahtuman yhteydessä. Joissakin tapauksissa asianomistajilta anastettiin asunnosta myös käteistä rahaa.

Tapauksia tutkittiin muun muassa rikosnimikkeillä törkeä varkaus, törkeä petos, maksuvälinepetos ja virkavallan anastus.

Epäilty jatkoi huijauksia Ruotsissa ja eri puolella Suomea

Rikoskokonaisuuden selvittäminen alkoi, kun pääepäilty määrättiin tehostettuun matkustuskieltoon marraskuussa 2022. Matkustuskielto liittyi törkeään varkauteen ja maksuvälinepetokseen, jotka tapahtuivat Helsingissä aikaisemmin samassa kuussa.

– Epäilty rikkoi matkustuskieltoa seuraavan päivänä sen määräämisestä ja pakeni viranomaisten valvonnasta. Tämän jälkeen poliisi sai tietoonsa lisää huijauksia syksyltä 2022, sanoo tutkinnanjohtaja Alanen.

Mies vangittiin matkustuskiellon rikkomisen jälkeen poissaolevana, ja hänestä laadittiin pohjoismainen pidätysmääräys.

Pääepäilty jäi Ruotsissa kiinni etsintäkuulutuksen perusteella huhtikuussa 2023. Samalla ilmeni, että häntä epäillään huijausrikoksista myös Ruotsissa. Ruotsissa käydyn oikeusprosessin jälkeen mies luovutettiin loppusyksystä 2023 Suomeen rikosprosessia varten.

Pääepäillyn epäillään oleskelleen pakomatkansa aikana Ruotsin lisäksi myös Suomessa ainakin tammikuussa 2023 ja syyllistyneen täällä uusiin vastaavanlaisiin rikoksiin Pohjanmaalla, Sisä-Suomessa ja Lounais-Suomessa. Tässä rikoskokonaisuudessa tutkitut rikokset ajoittuvat lokakuun 2022 ja tammikuun 2023 väliselle ajanjaksolle.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory