Useat päihtyneet kuljettajat työllistivät Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilla on kulunut vuorokausi sujunut tavanomaisten poliisitehtävien parissa. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 233 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia työllisti mm. useat rattijuopumus tapaukset. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kymmenen henkilöä.ASIKKALALauantaina puolen päivän aikaan poliisipartio tarkasti Vääksyssä Kustaankujalla henkilöautolla liikkeellä olleen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin kuusikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.  Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HOLLOLASunnuntain puolella kello 00.40 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Koulurinteen ja Keskuskadun risteyksessä. Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. LAHTISunnuntain puolella kello 01.05 aikaan poliisipartio pysäytti Ajokadulla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen syyn moiseen ajotapaan. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrätiin väliaikaiseen ajokieltoon.FORSSASunnuntaina aamuyöllä noin kello 03.00 aikaan poliisipartio pysäytti Tampereentiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 2000- luvun alussa syntynyttä naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta.   

Hämeen poliisilla on kulunut vuorokausi sujunut tavanomaisten poliisitehtävien parissa. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 233 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia työllisti mm. useat rattijuopumus tapaukset. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kymmenen henkilöä.

ASIKKALA
Lauantaina puolen päivän aikaan poliisipartio tarkasti Vääksyssä Kustaankujalla henkilöautolla liikkeellä olleen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin kuusikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.  Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
HOLLOLA
Sunnuntain puolella kello 00.40 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Koulurinteen ja Keskuskadun risteyksessä. Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 
LAHTI
Sunnuntain puolella kello 01.05 aikaan poliisipartio pysäytti Ajokadulla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen syyn moiseen ajotapaan. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrätiin väliaikaiseen ajokieltoon.
FORSSA
Sunnuntaina aamuyöllä noin kello 03.00 aikaan poliisipartio pysäytti Tampereentiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 2000- luvun alussa syntynyttä naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta.  
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory