Omakotitalo tulessa Porissa

NordenBladet — Porin Koivistonpuistikossa sijaitseva omakotitalo on tulessa. Alustavan arvion mukaan talo tulee tuhoutumaan palossa kokonaan.Hälytys palosta tuli ennen iltakahdeksaa. Sammutus- ja jälkivartiointityöt ovat käynnissä edelleen. Rakennus on ollut täyden palon vaiheessa ensimmäisen pelastusyksikön saapuessa paikalle.Tämän hetken tiedoilla rakennus on ollut syttyessään asuttu, mutta tyhjä. Talon asukkaat on tavoitettu. Sosiaali- ja kriisipäivystys huolehtii tarvittavista väliaikaisista majoitusjärjestelyistä.Lounais-Suomen poliisi tutkii palon syttymissyytä. Palon tekninen tutkinta käynnistyy lauantain aikana palopaikan jäähdyttyä.Pelastustoiminnan työrauhan turvaamiseksi, osallisten yksityisyyden suojelemiseksi sekä lisävahinkojen estämiseksi poliisi pyytää ihmisiä välttämään palopaikan välittömässä läheisyydessä liikkumista ja oleskelua. 

Porin Koivistonpuistikossa sijaitseva omakotitalo on tulessa. Alustavan arvion mukaan talo tulee tuhoutumaan palossa kokonaan.

Hälytys palosta tuli ennen iltakahdeksaa. Sammutus- ja jälkivartiointityöt ovat käynnissä edelleen. 

Rakennus on ollut täyden palon vaiheessa ensimmäisen pelastusyksikön saapuessa paikalle.

Tämän hetken tiedoilla rakennus on ollut syttyessään asuttu, mutta tyhjä. Talon asukkaat on tavoitettu. Sosiaali- ja kriisipäivystys huolehtii tarvittavista väliaikaisista majoitusjärjestelyistä.

Lounais-Suomen poliisi tutkii palon syttymissyytä. Palon tekninen tutkinta käynnistyy lauantain aikana palopaikan jäähdyttyä.

Pelastustoiminnan työrauhan turvaamiseksi, osallisten yksityisyyden suojelemiseksi sekä lisävahinkojen estämiseksi poliisi pyytää ihmisiä välttämään palopaikan välittömässä läheisyydessä liikkumista ja oleskelua. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory