Epäiltyjä rattijuoppoja päätyi taas lumipenkkaan Pohjois-Savossa

NordenBladet — Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, vaikka aineksia olisi ollut pahempaankin. Vuodenvaihteen juhlinta on rikostutkinnan näkökulmasta sujunut toistaiseksi rauhallisesti.Poliisi sai Hätäkeskukselta ilmoituksen lumipenkkaan ajetusta autosta Nilsiän keskustassa entisen virastotalon kohdalla 30.12 klo 20:26. Ilmoituksen mukaan matkustaja oli poistunut paikalta, mutta kuljettaja oli edelleen autossa. Poliisi selvitti tapahtumapaikalla, että autossa ollutta henkilöä oli syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ei henkilövahinkoja.

Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, vaikka aineksia olisi ollut pahempaankin. Vuodenvaihteen juhlinta on rikostutkinnan näkökulmasta sujunut toistaiseksi rauhallisesti.

Poliisi sai Hätäkeskukselta ilmoituksen lumipenkkaan ajetusta autosta Nilsiän keskustassa entisen virastotalon kohdalla 30.12 klo 20:26. Ilmoituksen mukaan matkustaja oli poistunut paikalta, mutta kuljettaja oli edelleen autossa. Poliisi selvitti tapahtumapaikalla, että autossa ollutta henkilöä oli syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ei henkilövahinkoja.

Poliisi sai Hätäkeskuksesta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli lähtenyt liikkeelle Puijonlaaksosta. Poliisi tavoitti auton 30.12 klo 22:30 Kuopiossa Tasavallankadulla. Autoa kuljetti ajo-oikeudeton mies, jota epäillään tarkkuusalkometripuhalluksen perusteella törkeästä rattijuopumuksesta. Autossa oli kolme matkustajaa.

Poliisi sai Hätäkeskuksesta ilmoituksen 31.12 klo 04:30 Siilinjärvellä moottoritiellä ojaan ajaneesta autosta. Poliisipartio selvitti tapahtumapaikalla, että henkilöauto oli ajanut moottoritietä Kuopion suunnasta kohti Siilinjärveä. Vuorelan kohdalla auto oli osunut ensin vasemmalla puolella olevaan keskikaiteeseen, jonka jälkeen se oli ajautunut tien oikealle puolelle lumipenkkaan. Auto oli vaurioitunut ajokunnottomaksi. Ei henkilövahinkoja. Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Autossa ei ollut matkustajia.

Poliisi havaitsi 31.12 aamulla kuuden aikoihin Pielaveden Kairilassa ojaan ajetun auton, jossa ei ollut henkilöitä sisällä. Poliisi tavoitti asiaa tutkittaessa miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa hetkeä aikaisemmin päihtyneenä. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Kuljettajan epäillään olleen yksin liikenteessä. Ei henkilövahinkoja.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory