Useita rattijuopumuksia vuoden viimeisenä viikonloppuna

NordenBladet — Tilanteet sattuivat Etelä- sekä Pohjois-Savon alueellaLeppävirralla perjantaina klo 22 aikaan Kokoojatiellä oli paikkakuntalainen mies ajanut päihtyneenä henkilöautollaan törmäten ensin liikenteenjakajaan ja sitten vastaantulijoiden kaistan ylitse tien reunapenkkaan päätyen. Ajoneuvo vaurioitui ajokelvottomaksi. Miehelle suoritettu alkometripuhallus oli tulokseltaan 1,22 mg/litra. Mies käytettiin verikokeissa. Ei loukkaantumista tilanteessa kellekään. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Tilanteet sattuivat Etelä- sekä Pohjois-Savon alueella

Leppävirralla perjantaina klo 22 aikaan Kokoojatiellä oli paikkakuntalainen mies ajanut päihtyneenä henkilöautollaan törmäten ensin liikenteenjakajaan ja sitten vastaantulijoiden kaistan ylitse tien reunapenkkaan päätyen. Ajoneuvo vaurioitui ajokelvottomaksi. Miehelle suoritettu alkometripuhallus oli tulokseltaan 1,22 mg/litra. Mies käytettiin verikokeissa. Ei loukkaantumista tilanteessa kellekään. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Savonlinnan Punkaharjulla perjantaina klo 18 aikaan Savonlinnantiellä poliisipartio pysäytti Juukalla asuvan miehen ajamassa matkailuautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, koska huumepikatestin tulos oli positiivinen, alkometripuhallus taasen oli 0.00 o/oo. Mies käytettiin verikokeissa. Naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Mikkelissä lauantaina klo 02 aikaan Lönnrotinkadulla poliisipartio pysäytti mikkeliläisen miehen ajamassa henkilöautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, koska huumepikatestin tulos oli positiivinen, alkometripuhallus oli 0.00 o/oo. Mies käytettiin verikokeissa. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Pieksämäellä lauantaina myös klo 02 aikaan Järvisuomentiellä poliisipartio pysäytti kangasniemeläisen naisen ajamassa henkilöautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, koska huumepikatestin tulos oli positiivinen, alkometripuhallus oli 0.00 o/oo. Hänet käytettiin verikokeissa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory