Hämeessä varsin rauhallinen Joulupäivä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 133 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 14 henkilöä. Tehtäviä aiheutui jonkin verran liikenteestä ja yö aikaan keskustojen häiriökäyttäytymisistä. Valitettavasti myös joissain perheissä Joulurauha oli hakusessa ja partiot joutuivat sovittelemaan useampaakin riitaa vuorokauden aikana.KANTA-HÄME

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 133 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 14 henkilöä. Tehtäviä aiheutui jonkin verran liikenteestä ja yö aikaan keskustojen häiriökäyttäytymisistä. Valitettavasti myös joissain perheissä Joulurauha oli hakusessa ja partiot joutuivat sovittelemaan useampaakin riitaa vuorokauden aikana.

KANTA-HÄME

Kello 13.35 aikaan pysäytti partio Janakkalassa Hausjärventiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelta 47-vuotiaalla naisella ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Kello 19.40 aikaan jäi Hämeenlinnassa Hämeensaarentiellä sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 45-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllyistä erilaisia tuotteita lähes 200 euron arvosta, jonka jälkeen hän poistui liikkeestä sisääntuloporttien kautta. Vartijat havaitsivat näpistyksen ja lähtivät tavoittelemaan näpistelijää, joka pinkaisi juoksuun havaittuaan vartijat. Pienen juoksukilpailun jälkeen loppui mieheltä kunto ja vartijat tavoittivat hänet. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni erilaisista omaisuusrikoksista 31 kertaa.

PÄIJÄT-HÄME

Ei tilannekeskuksesta tiedotettavia tapahtumia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory