Poliisi otti Riihimäen keskustan tuntumassa kilpaa ajaneiden autoilijoiden ajokortit haltuunsa

NordenBladet — Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 215 tehtävää. Polisiin suojiin päätyi 24 henkilöä. Poliisia työllisti kaupunkien keskustoissa, ravintoloiden edustoilla tapahtuvat häiriökäyttäytymiset, kotihälytykset ja liikenteessä törttöilijät.KANTA-HÄME

Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 215 tehtävää. Polisiin suojiin päätyi 24 henkilöä. Poliisia työllisti kaupunkien keskustoissa, ravintoloiden edustoilla tapahtuvat häiriökäyttäytymiset, kotihälytykset ja liikenteessä törttöilijät.

KANTA-HÄME

Perjantaina kello 08.40 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Keskuskadulla henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 24-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies kuljetettiin verikokeeseen epäilyn varmistamiseksi.

Kello 11.00 aikaan pysäytti partio Hämeenlinnassa Palokunnankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 44-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettiin myös huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen myös huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin epäilyn varmistamiseksi.

Kello 13.00 aikaan seurasi poliisin siviilipartio VT3:lla Vantaalta Janakkalaan asti henkilöautoa, jonka nopeus oli kovimmillaan 170 km/h tunnissa 100 km/h nopeusrajoitusalueella. Partio ilmoitti tunnukselliselle partioautolle edellä menevästä autosta ja auto pysäytettiin 10-tien ja VT3:n risteyksen tuntumassa. Autoa kuljettanut 22-vuotias mies määrättiin paikan päällä väliaikaiseen ajokieltoon ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kello 21.30 aikaan havaitsi liikennevalvontaa tekevä partio Riihimäellä Kulmalan puistokadulla kaksi henkilöautoa, jotka lähtivät molemmat kiihdyttämään voimakkaasti nopeutta. Partio mittasi perässä ajamalla molemmille nopeudeksi 98 km/h. Kyseisessä kohdassa nopeusrajoitus 50 km/h. Partio seurasi autoja V.I Oksasen kadulle, missä toinen auto kääntyi Peltosaareen ja toinen jatkoi matkaansa. Partio pysäytti Peltosaareen menneen auton ja puhutti 37-vuotiaan autoa kuljettaneen miehen, joka myönsi ylinopeuden ja kertoi tuntevansa toisen auton kuljettajan. Partio tapasi toisen auton 23-vuotiaan miespuolisen kuljettajan kotiosoitteessa ja myös hän myönsi ylinopeuden. Miehet määrättiin paikan päällä väliaikaiseen ajokieltoon ja asiasta kirjattiin ilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 13.00 aikaan pysäytti partio Hämeenkoskella Keskustiellä kuorma-auton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 37-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa. Puoli tuntia myöhemmin sama mies kuljetti samaa kuorma-autoa VT12 tiellä Hämeenkoskella ja jäi viidettä kertaa vuoden sisällä, sekä toisen kerran tunnin sisällä kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kello 14.30 aikaan jäi Lahdessa Hennalassa sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä 30-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä erilaisia elintarvikkeita sekä alkoholijuomia 120 euron arvosta ja poistunut sisääntuloporttien kautta maksamatta tuotteita. Kaupan myyjä havaitsi tapahtuman ja seurasi tekijää, samalla ollen puhelimitse yhteydessä poliisiin. Partio kiinniotti tekijän kaupan lähistöltä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni erilaisista omaisuusrikoksista 24 kertaa.

Kello 17.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Heinämaantiellä pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 38-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin. Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä, jonka takia hänet kuljetettiin verikokeeseen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kolme kertaa.

Kello 17.50 aikaan pysäytti partio Orimattilassa Kärrytiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 21-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kello 22.20 aikaan pysäytti partio Heinolassa Koppelontiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. autoon tehtiin paikanetsintä, jonka yhteydessä autosta löytyi pieni määrä huumausaineeksi epäiltyä ainetta. Mies toimitettiin verikokeeseen epäilyn varmistamiseksi.

Kello 03.30 aikaan tuli Hollolasta Salpakankaantien ja Ala-Okeroistentien risteyksestä ilmoitus kaiteeseen ajautuneesta autosta. Partion tullessa paikalle, havaittiin auton ulkopuolella voimakkaasti päihtynyt mies, joka myönsi kuljettaneensa autoa ja kääntyessään Salpakankaantielle, menettäneensä auton hallnnnan. Autoa kuljettanut 63-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies toimitettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory