Matkapuhelimen näpyttely ajon aikana on iso riski kaikille tienkäyttäjille

NordenBladet — Poliisi valvoi turvavöiden ja matkapuhelimen käyttöä liikenteessä 18. – 22.9.2023. Erityisen huolestuttavana piirteenä poliisi pitää sitä, että yhä useampi kuljettaja suuntaa huomionsa ajon aikana matkapuhelimeen. Kaikkiaan valtakunnallisessa turvavöiden ja matkapuhelinten tehovalvonnassa poliisi joutui antamaan seuraamuksia yhteensä lähes 1500:lle.- Kun katse on poissa tiestä, on se aina iso riski kaikkien tienkäyttäjien turvallisuudelle, painottaa poliisitarkastaja Heikki Kallio.  Kallio pitää huolestuttavana matkapuhelinta muuhun kuin puhumiseen käyttäneiden suurta määrää. Ajon aikainen tekstin kirjoittaminen tai muu toiminta, jossa katse on poissa tiestä, estää edessä olevan tien havainnoinnin ja on iso riski sekä kuljettajan omalle että myös muiden tienkäyttäjien turvallisuudelle.Ajon aikana kädessä pidettyyn matkapuhelimeen puhumisesta sai maksuseuraamuksen 432 kuljettajaa ja tekstin näpyttelystä tai muusta vastaavasta kädessä pidetyn puhelimen käytöstä sai seuraamuksen 247 kuljettajaa. Lisäksi muun teknisen laitteen haittaavaan tai vaarantavaan käyttöön puututtiin 7 tapauksessa.Valvonnan tavoitteena on nostaa turvavyön käyttöastettaPoliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta toivoo, että turvavyön käyttöaste saataisiin valvonnalla ja tiedottamisella 100 %:iin, koska mahdollisessa kolaritilanteissa vyön käyttö on elintärkeää.Turvavyön käytön laiminlyönnistä poliisi joutui määräämään 755 liikennevirhemaksua. Lisäksi 57 tapauksessa kirjoitettiin turvavyön tai -laitteen käytön laiminlyönnistä sakko, sillä teon katsottiin olleen omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen, esimerkiksi lapsen tai edessä matkustavan, turvallisuudelle.Toistuvista liikennevirhemaksuista kännykän käytöstä seuraa ajokieltoOn myös hyvä muistaa, että kännykän käytöstä määrätyt liikennevirhemaksut huomioidaan ns. toistuvissa rikkomuksissa. Ajokorttilain mukaan ajo-oikeuden haltija on määrättävä ajokieltoon, jos hän on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan tiettyihin rikkomuksiin (mm. kännykän käyttö) tai rikoksiin eli ne vaikuttavat ajo-oikeuteen. 

Poliisi valvoi turvavöiden ja matkapuhelimen käyttöä liikenteessä 18. – 22.9.2023. Erityisen huolestuttavana piirteenä poliisi pitää sitä, että yhä useampi kuljettaja suuntaa huomionsa ajon aikana matkapuhelimeen. Kaikkiaan valtakunnallisessa turvavöiden ja matkapuhelinten tehovalvonnassa poliisi joutui antamaan seuraamuksia yhteensä lähes 1500:lle.

– Kun katse on poissa tiestä, on se aina iso riski kaikkien tienkäyttäjien turvallisuudelle, painottaa poliisitarkastaja Heikki Kallio. 
 
Kallio pitää huolestuttavana matkapuhelinta muuhun kuin puhumiseen käyttäneiden suurta määrää. Ajon aikainen tekstin kirjoittaminen tai muu toiminta, jossa katse on poissa tiestä, estää edessä olevan tien havainnoinnin ja on iso riski sekä kuljettajan omalle että myös muiden tienkäyttäjien turvallisuudelle.

Ajon aikana kädessä pidettyyn matkapuhelimeen puhumisesta sai maksuseuraamuksen 432 kuljettajaa ja tekstin näpyttelystä tai muusta vastaavasta kädessä pidetyn puhelimen käytöstä sai seuraamuksen 247 kuljettajaa. Lisäksi muun teknisen laitteen haittaavaan tai vaarantavaan käyttöön puututtiin 7 tapauksessa.

Valvonnan tavoitteena on nostaa turvavyön käyttöastetta

Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta toivoo, että turvavyön käyttöaste saataisiin valvonnalla ja tiedottamisella 100 %:iin, koska mahdollisessa kolaritilanteissa vyön käyttö on elintärkeää.

Turvavyön käytön laiminlyönnistä poliisi joutui määräämään 755 liikennevirhemaksua. Lisäksi 57 tapauksessa kirjoitettiin turvavyön tai -laitteen käytön laiminlyönnistä sakko, sillä teon katsottiin olleen omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen, esimerkiksi lapsen tai edessä matkustavan, turvallisuudelle.

Toistuvista liikennevirhemaksuista kännykän käytöstä seuraa ajokielto

On myös hyvä muistaa, että kännykän käytöstä määrätyt liikennevirhemaksut huomioidaan ns. toistuvissa rikkomuksissa. Ajokorttilain mukaan ajo-oikeuden haltija on määrättävä ajokieltoon, jos hän on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan tiettyihin rikkomuksiin (mm. kännykän käyttö) tai rikoksiin eli ne vaikuttavat ajo-oikeuteen. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory