NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on saanut selvyyttä Porin Noormarkusta 2. syyskuuta löytyneen vainajan henkilöllisyyteen. Henkilöllisyys varmistetaan vielä DNA-vertailulla. Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä.Lounais-Suomen poliisi tiedotti viime viikolla selvittävänsä Porin Noormarkusta maastosta löytyneen tuntemattoman vainajan henkilöllisyyttä. Vainajalta ei löytynyt henkilöllisyyspapereita tai muitakaan sellaisia esineitä, joiden perusteella hänen henkilöllisyyttään olisi vielä pystytty selvittämään.Poliisi pääsi vainajan henkilöllisyyden jäljille omien tutkimustensa avulla. Viikonlopun aikana poliisi vastaanotti vielä vihjeen, joka vahvistaa poliisin käsitystä vainajan henkilöllisyydestä.Poliisi jatkaa henkilöllisyyden selvittämistä DNA-vertailun avulla. Vertailusta saadaan todennäköisesti vielä varmuus poliisin käsitykselle vainajan henkilöllisyydestä.Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä. Uudet vihjeet eivät asiassa jo tehdyn selvityksen myötä ole enää tarpeen.Poliisi jatkaa asian selvittämistä normaalina kuolemansyyn tutkintana.

Lounais-Suomen poliisi on saanut selvyyttä Porin Noormarkusta 2. syyskuuta löytyneen vainajan henkilöllisyyteen. Henkilöllisyys varmistetaan vielä DNA-vertailulla. Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä.

Lounais-Suomen poliisi tiedotti viime viikolla selvittävänsä Porin Noormarkusta maastosta löytyneen tuntemattoman vainajan henkilöllisyyttä. Vainajalta ei löytynyt henkilöllisyyspapereita tai muitakaan sellaisia esineitä, joiden perusteella hänen henkilöllisyyttään olisi vielä pystytty selvittämään.

Poliisi pääsi vainajan henkilöllisyyden jäljille omien tutkimustensa avulla. Viikonlopun aikana poliisi vastaanotti vielä vihjeen, joka vahvistaa poliisin käsitystä vainajan henkilöllisyydestä.

Poliisi jatkaa henkilöllisyyden selvittämistä DNA-vertailun avulla. Vertailusta saadaan todennäköisesti vielä varmuus poliisin käsitykselle vainajan henkilöllisyydestä.

Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä. Uudet vihjeet eivät asiassa jo tehdyn selvityksen myötä ole enää tarpeen.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä normaalina kuolemansyyn tutkintana.

]]>

Lähde: Poliisi.fi